Siirry sisältöön

Ympäristönäkökohdat vahvistuvat Hanselin puitesopimuksissa

Valtion hankintayksiköt voivat hankkia autoja Hanselin puitesopimuksella ”Autot ja taloudellisen ajon koulutus 2013–2017 ” lokakuun alkuun saakka. Toukokuuhun 2017 mennessä puitejärjestelyn kautta oli tilattu noin 3 200 autoa. Luku sisältää sekä osto- että leasing-hankinnat. Tavoitteena on saada uusi puitejärjestely voimaan loppuvuodesta 2017. Siinä tiukennetaan lähes kaikkien autoluokkien säänneltyjen ja sääntelemättömien päästöjen vaatimuksia aiemmasta. Sopimuskauden aikaisissa hankinnoissa uusi pakollinen vaatimus on, että asiakas asettaa hankittavalle autolle enimmäishiilidioksidipäästökriteerin (CO2).

Asiakkaan mahdollisuudet puitejärjestelyissä

Asiakas voi asettaa autoluokalle puitejärjestelyssä asetettuja päästövaatimuksia tiukempia vaatimuksia hankintaansa valmistellessaan esimerkiksi oman organisaationsa autopolitiikan mukaisesti. Lisäksi uutena toimintona valtion autojen sähköiseen hankintakanavaan on suunnitteilla nykyisen energiamerkin lisäksi muun muassa toiminto, jolla valtionhallinnon organisaatiot voisivat tarkistaa nykyisen, käytetyn autonsa päästötiedot rekisterinumerolla. Tämä toiminto mahdollistaisi siten vanhemman, korvattavan auton päästöjen helpon vertaamiseen uusiin hankittavissa oleviin autoihin.

Toistaiseksi puitesopimuksessa ympäristöautoiksi luokiteltavien autojen (CO2 0– 50 g/km) osuus hankittavista autoista on ollut vähäinen. Hankintayksiköt lähinnä kokeilevat näiden autojen soveltuvuutta tarpeisiinsa. Henkilöautoissa sen sijaan täyshybridien osuus on kasvanut aiemmasta. Täyshybrideissä CO2-päästöt ovat kuitenkin vielä toistaiseksi pääosin yli 50 grammaa kilometriä kohden.

Merkittävä osa valtionhallinnolle hankittavista autoista tarvitaan operatiiviseen kenttäkäyttöön. Tällaisia ovat esimerkiksi poliisin ”maijat”, tullin, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien autot. Näistä autoista suuri osa on pakettiautorunkoisia autoja. Pakettiautorunkoisia, hankintayksiköiden tarpeisiin soveltuvia erittäin vähäpäästöisiä autoja on valitettavasti toistaiseksi erittäin rajoitetusti saatavilla. Toki pakettiautojenkin päästöt ovat viimevuosina vähentyneet merkittävästi aiemmasta.

Myös autonvuokraus- ja minileasingpalveluille on tulossa uusi puitesopimus loppuvuodesta 2017. Myös siinä sääntelemättömiä ja säänneltyjä päästöjä koskevia vaatimuksia tiukennetaan aiemmasta. Hansel kehittää aktiivisesti puitejärjestelyjään ja huomioi markkinoille tulevat uudet palvelukonseptit. Uuden autonvuokrausta koskevan puitejärjestelyn on tarkoitus sisältää myös yhteiskäyttöautot (car sharing).


Sivua päivitetty viimeksi 14.6.2018