Siirry sisältöön

HSY kannustaa vastuullisuuteen kuljetuspalveluissa

HSY eli Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ottaa ympäristönäkökohdat kuljetuspalveluita koskevissa hankinnoissaan huomioon useilla tavoilla. Ympäristövastuullisuus on HSY:lle olennainen osa toimintaa jo toimialankin vuoksi, siksi myös kuljetusten hiilijalanjälkeä pyritään vähentämään.

Vaarallisen jätteen kuljetukset

Vuoden 2017 marras-joulukuussa HSY kilpailutti vaarallisen jätteen kuljetuksia. Jätetyypin vuoksi kuljetuksiin ja materiaalin turvalliseen käsittelyyn liittyy monia huomioon otettavia seikkoja. Tästä huolimatta kuitenkin myös itse ajoneuvojen ympäristöystävällisyyteen haluttiin kiinnittää huomiota. Kilpailutuksessa pienhiukkas-, hiilivety- ja typenoksidipäästöt huomioitiin asettamalla liikennöiville ajoneuvoille minimivaatimuksena Euro 5 -luokitus. Raskaiden ajoneuvojen tapauksessa Euro 5 tarkoittaa käytännössä vuonna 2009 tai sen jälkeen hankittuja autoja. Parempia, Euro 6 -luokan autoja käyttävät tuottajat saivat lisäksi lisäpisteitä.

Ympäristövastuu mukaan kilpailutukseen

Energiatehokkuutta ja päästöttömyyttä HSY edistää hankinnoissa palkitsemalla lisäpisteillä tuottajia ympäristövastuujärjestelmistä. Vaarallisen jätteen kuljetuksia koskeneessa kilpailutuksessa Trafin Vastuullisuusmalliin kuuluvat tuottajat saivat laatupisteitä. Vastuullisuusmalli on vapaaehtoinen johtamis- ja menettelytapamalli, joka sisältää ympäristöasioiden lisäksi myös turvallisuus- ja laatuasioita. HSY:n kilpailutuksessa oli määritelty, että mikäli tuottaja ei vielä kilpailutushetkellä kuulu järjestelmään, on pisteitä myös mahdollista saada sitoutumalla malliin liittymiseen vuoden 2018 aikana.

Toimintatapoihin, järjestelmiin ja kalustoon liittyvät sopimusehdot ovat tehokas tapa ympäristövaikutusten huomioon ottamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen kannustamisessa. Samalla varmistetaan se, että tarjouksia voivat jättää myös yritykset, joiden ratkaisut ja investoinnit ovat riippuvaisia tilauksesta.

Vastuullisuusmallin ollessa vielä varsin uusi ja tuntematon asia, annettiin HSY:n kilpailutuksessa tuottajille myös mahdollisuus osoittaa käyttävänsä muuta vastaavaa vastuullisuusjärjestelmää. Vastaavuuden riittävä osoitus on kuitenkin tuottajan tehtävä, mikä myös kannustaa Trafin malliin liittymiseen.

HSY:n kilpailutuksessa käyttämä malli on esimerkki siitä, miten myös hankintaprosessi itsessään voi viestiä tuottajille käytettävissä olevista mahdollisuuksista.


Sivua päivitetty viimeksi 14.6.2018