Siirry sisältöön

Berliinin kaupungilla selkeät ympäristötavoitteet

Tausta

Berliinin kaupunki hankkii vuosittain tuotteita ja palveluja 4–5 miljardilla eurolla. Näin suuri rahankäyttö edellyttää suurta vastuullisuutta. Julkinen sektori voi merkittävästi edistää ympäristönsuojelua hankkimalla ympäristöystävällisiä tuotteita ja palveluja. Samalla paikallisista laitoksista voi tulla innovaatioiden edistäjiä useilla tuotannon ja palvelujen eri alueilla.

Kestävät hankinnat yhdistävät ekologiset ja taloudelliset tavoitteet: ekologisesta näkökulmasta materiaali- ja energiavirrat sekä haitalliset päästöt vähenevät kestävällä tavalla. Talouspuolella voidaan säästää rahaa hankkimalla tuotteita, joilla on pienemmät kustannukset niiden koko elinkaaren aikana.

Berliinin 8.7.2010 voimaan astuneen kilpailutus- ja sopimuslain 7. artiklan pohjalta on laadittu sitova hallinnollinen määräys koskien ympäristöystävällisiä julkisia hankintoja (Verwaltungsvorschrift Beschaffung und Umwelt – VwVBU). Määräys sisältää asianmukaiset ekologiset kriteerit tuotteille ja palveluille. Se astui voimaan 1.1.2013.

Hankintatavoitteet

Berliinin julkinen hallinto aikoo hankkia ainoastaan tuotteita, joiden valmistuksen, käytön ja hävittämisen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet. Tuotteiden tulee olla pitkäikäisiä, vähän huoltoa vaativia, helppoja korjata ja halpoja hävittää. Lisäksi niiden täytyy olla taloudellisia veden- ja energiankulutuksessaan. Myös palvelut tulee tarjota käyttäen mahdollisimman ympäristöystävällisiä tuotteita ja käytäntöjä

Berliinin kilpailutus- ja sopimuslaki astui voimaan 8.7.2010. Laki muodosti vaaditun laillisen edellytyksen, että kaikki kaupungin viranomaiset ja oikeussubjektit (järjestöt, laitokset ja säätiöt) sekä kaupungille kokonaisuudessaan kuuluvat erikoisrahastot ja yhtiöt ovat velvollisia edistämään kaupungin ympäristötavoitteita, etenkin koskien ilmastonsuojelua, ilmanlaatua, meluntorjuntaa ja kierrättämistä. Julkiset rakennusprojektit ovat myös mukana julkisten hankintojen ja sopimusten puitteissa.

Käytetyt kriteerit

Hallintosääntö on kehitetty edistämään ympäristöpolitiikan tavoitetta, että julkiset hankintaorganisaatiot suosisivat ympäristöystävällisiä tuotteita ja materiaaleja. Näin julkiset hankinnat voivat edistää innovaatioita monilla tuote- ja palvelualueilla, jos ne tukevat pitkäikäisten, energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten tuotteiden käyttöä.

Hallintosääntö sisältää sitovia ympäristökriteerejä muun muassa seuraaville tuoteryhmille ja ulkoisille palveluille:
  • rakennustuotteet ja -palvelut
  • toimistotarvikkeet
  • tietotekniikkaITC
  • siivoussopimukset
  • ajoneuvot
  • jätehuolto.

Jos tuote vaatii huomattavasti energiaa, täytyy huomioida elinkaarikustannukset. Elinkaarikustannuksiin sisältyvät kaikki hankinta-, käyttö-, huolto- ja hävityskulut. Suuremmista hankintakustannuksista huolimatta ympäristöystävälliset tuotteet säästävät usein rahaa elinkaarensa aikana.

Tulokset

Berliinin kaupungin hankinnoista on tullut ekologisempia vuoden 2013 alusta lähtien. Ensimmäinen arviointiraportti julkaistaan 2014.

Ympäristövaikutukset

Berliinin kaupungin hallituksen terveys-, ympäristö- ja kuluttajasuojelujaoston arvion mukaan uuden määräyksen avulla voidaan saavuttaa 800 000 tonnin vuosittaiset hiilidioksidisäästöt.


Sivua päivitetty viimeksi 14.6.2018