Siirry sisältöön

Tuet ja rahoitus avuksi

Energiatuki vauhdittaa investointien toteutumista

Valtio tukee yritysten energiatehokkuusinvestointeja. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä energiatuki on harkinnanvaraista ja sitä myönnetään määrärahojen puitteissa yrityksen kokoon katsomatta.

Energiatuella edistetään erityisesti uuden energiateknologian käyttöönottoa ja markkinoiden syntyä. Tavanomaisen tekniikan energiatehokkuusinvestoinneille voidaan myöntää tukea vain energiatehokkuussopimukseen liittyneille yrityksille ja kunnille.

Valtion tuki on suunnattu erityisesti energiatehokkuusinvestoinneille, jotka eivät toteutuisi ilman tukea. Tuen tarkoitus on parantaa investoinnin taloudellista kannattavuutta ja pienentää uuden teknologian käyttöönottoon liittyviä taloudellisia riskejä.

Tukea pk-yritysten energiakatselmuksille

Mikro- ja pk-yritykset voivat myös saada valtion tukea Motiva-mallin mukaisen energiakatselmuksen toteuttamiseen.

Rahoita investointi syntyvällä säästöllä

Yritysten energiatehokkuusinvestointeihin on olemassa myös erilaisia yksityisen sektorin rahoitusmuotoja. Näistä tunnetuin lienee ESCO-rahoitusmalli, jossa ulkopuolinen palvelun tarjoaja ottaa vastuun energiatehokkuusinvestoinnin rahoituksesta, toteutuksesta ja säästön syntymisestä. Investointi maksetaan syntyneillä kustannussäästöillä.


Sivua päivitetty viimeksi 13.3.2024