![Lidl Lidl](files/15647/600/Lidl.jpg)
Lidl – nopealla kierrolla hävikintorjuntaa kaupassa ja kodeissa
Lidl-kauppaketjun tavoitteena on niin nopea tuoretavaran kierto, että kysyntä ja tuotemäärät kohtaavat eikä myymälässä päivän päätteeksi ole myymättä jääneitä ja vanhenemassa olevia tuotteita.
Lidlin tuoretuotteita (hedelmät, vihannekset, liha, kala, maitotuotteet) toimitetaan myymälöihin seitsemänä päivänä viikossa. Kaikki tuotteet järjestetään myymälässä hyllyyn niin, että ensin vanhenevat ovat etummaisina.
Myös varastolla tuoretuotteiden kierto on nopeaa. Parhaimmillaan kotimaiset kasvikset matkaavat vuorokaudessa pellolta kauppaan. Mahdollisimman tuoreena ja optimaalisessa lämpötilassa kauppaan toimitetulla tuotteella on luonnollisesti enemmän käyttöpäiviä jäljellä ja siten hävikintorjunta on helpompaa kaupassa ja asiakkaan kotona.
Järjestelmä auttaa menekkiarvioinnissa
Osaavalla henkilökunnalla on tilausten tekemisessä käytössään järjestelmä, joka auttaa arvioimaan kullekin tuotteelle sopivia tilausmääriä viikonpäivän, vuodenajan ja sesongin mukaan. Tavoitteena on, että kysyntä ja tuotemäärät kohtaavat eikä myymälässä päivän päätteeksi ole myymättä jääneitä ja vanhenemassa olevia tuotteita.
Vanhenemassa olevien tuotteiden hintoja alennetaan 30 %. Koska tarkoitus ei ole siirtää hävikkiä kaupasta kotiin, hinnanalennus tehdään hyvissä ajoin niin, että asiakkaalla on edelleen aikaa käyttää tuote. "Alennamme tuotteet ajoissa omien tuoreustakarajojemme mukaisesti, jolloin aletuotteenkin ostanut asiakas ehtii hyvin käyttää tuotteen. Tuotteet tunnistaa oranssista Halvempi! -tarrasta", sanoo Lidlin vastuullisuuspäällikkö Maija Järvinen.
Jos hävikkiä kaikesta huolimatta syntyy, Lidl luovuttaa vanhenemassa olevia elintarvikkeita ruoka-apua jakaville järjestöille. Yksi tällainen on esimerkiksi Vantaalla toimiva Yhteinen pöytä.
Yleisesti Lidl-myymälöiden kilomääräisen ruokahävikin osuus on alle 1,5 prosenttia. Myymättä jäänyt ruoka ei koskaan päädy kaatopaikalle, vaan muuhun hyötykäyttöön kelpaamattomat tuotteet hyödynnetään biokaasun tuotannossa.
Energiatehokas jakelukeskus
Syksyllä 2018 Järvenpäähän valmistuneen Lidlin jakelukeskuksen energiatehokkuus on viety huippuunsa. Jakelukeskuksessa pilotoidaan energiaratkaisuja, jotka ovat poikkeuksellisia Suomen ja jopa maailman mittakaavassa.
Jakelukeskuksesta kolmasosa on kylmätiloja. Pakkastiloissa lämpötila on aina -24 astetta ja kylmätiloissa +1, +4 tai +14 riippuen tuotteista, joita niissä säilytetään. Tilojen viilentämiseen käytetään vain luonnollisia kylmäaineita eli hiilidioksidia. Viilentämiseen tarvitaan myös energiaa ja sitä tuottaa rakennuksen katolle sijoitettu 1600 paneelin aurinkovoimala. Kesäaikaan paneelien tuotto on laskelmien mukaan niin runsasta, että se kattaa koko kylmäalueen viilentämiseen tarvittavan energian. Viilentämisen yhteydessä syntyy lauhdelämpöä, jota hyödynnetään itse.
lijäämälämpö, jota ei voida itse hyödyntää ei mene kuitenkaan harakoille, vaan se syötetään kaukolämpöverkkoon järvenpääläisten käyttöön. Jakelukeskus tuottaa vuodessa ylimääräistä lauhdelämpöä noin 700 MWh, eli sillä pystytään lämmittämään noin 500 omakotitalon käyttövesi.
Biojätteillä kulkeva rekka edistää kiertotaloutta
Lidl on myös ottanut käyttöön omilla biojätteillään kulkevan rekan. Myymälöissä syntyvä biojäte kuljetetaan biokaasujalostamolle, jossa siitä syntyy nestemäistä biokaasua ja tätä käytetään kaasurekan polttoaineena.
Tämän on hyvä esimerkki niin sanotusta suljetun ympyrän kierrosta. Biokaasukäyttöisellä rekalla Lidl vähentää päästöjään jopa 193 tonnia vuodessa. Yksi tonni CO2-päästöjä vastaa noin 7 500 kilometrin ajomatkaa dieselkäyttöisellä farmariautolla, jolla pääsisi esimerkiksi Helsingistä Pariisiin ja takaisin. Biokaasurekalla ajetaan Etelä-Suomen alueen myymälätoimituksia.
Lidl on saksalainen perheyhtiö ja yksi Euroopan suurimmista
päivittäistavaraketjuista. Lidlin myymälöitä on 28 Euroopan maassa ja
Yhdysvalloissa on avattu ensimmäiset myymälät kesällä 2017.
Suomessa
Lidl-myymälöitä on yli 180 Hangosta Sodankylään, pääkonttori on
Espoossa. Yhteensä Lidl Suomi työllistää 5 200 kaupan alan
ammattilaista.
Huippuun hiottu kierrätys
Lidlissä ”jätteet” ovat arvokkaita
raaka-aineita, jotka hyödynnetään tehokkaasti. Kierrätysprosessi on
hiottu huippuunsa, ja lähes kaikki hyödynnettävissä olevat materiaalit
ohjataan kierrätykseen tai energiantuotantoon.
Myymälöistä
kierrätettäväksi päätyvä materiaali koostuu kuljetus- ja
myyntipakkauksista sekä asiakkaiden palauttamista panttipakkauksista.
Pakkausmateriaalit lajitellaan materiaalin mukaan. Henkilökunta
erottelee pahvin, paperin, värillisen ja värittömän muovin, paristot,
sähköelektroniikkaromun, vaaralliset jätteet, lahjoituskelpoiset
elintarvikkeet biojätteen sekä lasi- ja muovipullot ja tölkit.
Kerätystä
muovista syntyy uusioraaka-ainetta. Pahveja kierrätetään suljetun
ympyrän kierrossa. Myymälöistä kerätystä pahvista valmistetaan
pahvinkäsittelylaitoksella raaka-ainetta, josta syntyy uusia
pahvilaatikoita kauppaketjun sisälogistiikkaan. Sisälogistiikan
pakkauksia pyritään käyttämään uudelleen mahdollisimman monta kertaa.