Ilmalämpöpumppu (ILP)

Ilmalämpöpumppu (ILP) koostuu ulkoyksiköstä ja yhdestä tai useammasta sisäyksiköstä. Lämmityskäytössä ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö kerää lämmitysenergiaa ulkoilmasta ja siirtää sen sisäyksikön kautta huoneilmaan. Ilmalämpöpumppua voidaan käyttää myös huoneilman jäähdyttämiseen.

Ilmalämpöpumppu on helppo asentaa kaikkiin talotyyppeihin, niin uusiin kuin vanhoihin taloihin. Ilmalämpöpumppu ei vaadi erikoisratkaisuja rakenteissa, ja on investoinniltaan eri lämpöpumppuvaihtoehdoista halvin. Yksi ilmalämpöpumpun sisäyksikkö levittää lämpöä tavallisesti rakennusmuodosta ja rakennuksen koosta riippuen noin 30–100 m² alueelle. Väliseinät ja monimutkainen talorakenne rajoittavat merkittävästi lämmön siirtymistä muihin huonetiloihin, jolloin erityisen haasteellisissa talorakenteissa saattaa olla kannattavaa hankkia useampi kuin yksi sisäyksikkö.

Ilmalämpöpumpun hyötysuhde ja tehontuotto pienenevät ulkoilman viilentyessä, jolloin kovilla pakkasilla ilmalämpöpumpun hyötysuhde voi laskea lähes suoran sähkölämmityksen tasolle. Ilmalämpöpumppu ei sovi kiinteistön ainoaksi lämmitysmuodoksi, vaan kiinteistössä pitää olla käytössä muita rinnakkaisia lämmitysmuotoja kattamaan kiinteistön lämmitys kovilla pakkasilla.

Ilmalämpöpumppu soveltuu hyvin öljy- tai suoran sähkölämmityksen rinnalle, jolloin ilmalämpöpumpun käyttö vähentää tehokkaasti rinnakkaisella lämmitysjärjestelmällä tuotettavan lämmitysenergian tarvetta.

Sisäyksikkö sijoitetaan yleensä avaraan tilaan, kuten eteis- tai aulatilaan seinän yläosaan, kuitenkin yli 20 cm kattorajan alapuolelle ja kaksikerroksisissa taloissa portaikkoon. Ulkoyksikkö kiinnitetään talon seinään tai maasta tukien lumirajan yläpuolelle. Asennuskorkeus on vähintään 80 cm maanpinnasta.

Lisätietoja ilmalämpöpumpuista:
Ilmalämpöpumppu 

Laitinen, A. 2016. Ilma-ilmalämpöpumppujen energiankulutusvaikutukset pientaloissa. VTT Technology 262. 82 s.
Ilma-ilmalämpöpumppujen energiankulutusvaikutukset pientaloissa (pdf) (5.2 MB)