Siirry sisältöön

Kalusteet

Kalusteiden merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät niiden valmistukseen tarvittavien raaka-aineiden otosta, kalusteiden tuotannosta, käytetyistä materiaaleista ja pakkauksista.

Raaka-aineet ja tuotanto

Huonekalun ympäristövaikutuksista valtaosa syntyy valmistusvaiheessa. Valmistusvaiheessa merkittävimmät ympäristövaikutukset aiheuttaa raaka-aineiden otto ja käsittely, huonekalun kokoamisvaiheessa kuormitus on paljon pienempi. Huonekalun käytön ympäristövaikutukset ovat yleensä vähäiset. Käytöstä poisto voi aiheuttaa jonkin verran ympäristökuormitusta erityisesti silloin, jos huonekalu sisältää paljon haitallisia aineita. Käytöstä poistaminen on kuitenkin siinä mielessä tärkeä vaihe, että huonekalun purkaminen ja materiaalien kierrättäminen uusiokäyttöön vähentää neitseellisten raaka-aineiden tarvetta ja siten uusien huonekalujen valmistamisen ympäristövaikutuksia.

Huonekalujen valmistamiseen tarvitaan paljon raaka-aineita, erityisesti puuta. Mitä pitkäikäisempi huonekalu on, sitä harvemmin uusia huonekaluja tarvitaan. Huonekalun pitkä käyttöikä säästää siis yhtä aikaa ympäristöä ja rahaa, ja kestävyys onkin avainasemassa huonekalun ympäristövaikutusten vähentämisessä. Huonekalun käyttöikä riippuu monesta tekijästä. Tärkeää on muun muassa materiaalien ja liitosten kestävyys, sopivuus käyttötarkoitukseensa, ergonomisuus ja helppohoitoisuus. Ajaton muotoilu, muunneltavuus ja täydennettävyys sekä mahdollisuus huonekalun korjaamiseen ja kunnostamiseen pidentävät myös käyttöikää.

Materiaalit

Huonekaluissa yleisimmin käytettyjä materiaaleja ovat puu ja puupohjaiset paneelit, metalli, muovi, tekstiilit ja vaahtomateriaalit (pehmusteissa). Jokaisella materiaalilla on omat tyypilliset ympäristövaikutuksensa, joihin hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota. Puun ja puusta valmistettujen paneelien ja viilujen kohdalla alkuperä on tärkeä tekijä. Sääntelemättömillä ja laittomilla hakkuilla (erityisesti suojelualueilla) sekä muilla kestämättömillä menettelytavoilla on negatiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemien tuottamiin, elämää ylläpitäviin palveluihin. Huonekaluissa käytetylle puulle tehdään usein pintakäsittelyjä (lakkaus, maalaus, kyllästys, jne.), jotka voivat aiheuttaa kemikaalikuormitusta. Lisäksi puupaneelien ja -kuitulevyjen valmistuksessa saatetaan käyttää haitallisia kemikaaleja (kuten formaldehydiä).

Metallit ovat uusiutumattomia raaka-aineita, joiden louhinta ja jatkojalostus aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia. Samoin on öljystä valmistettavan muovin laita. Näiden materiaalien kohdalla tehokkain tapa vähentää ympäristövaikutuksia on suosia uusiomateriaaleja. Toisaalta kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että huonekalun muovi- ja metalliosat on mahdollista erottaa ja kierrättää. Muovien valmistuksessa käytetään erilaisia lisä- ja apuaineita, joista osa on haitallisia. Lisäksi muovin ja metallin pintakäsittelyaineista osa on haitallisia.

Tekstiilien ja vaahtomateriaalien osalta suurin ympäristövaikutus liittyy haitallisiin kemikaaleihin. Myös vähemmän haitallisia vaihtoehtoja on saatavilla. Haitallisia kemikaaleja voi olla esimerkiksi väriaineissa, palonestoaineissa tai homeelta ja kosteudelta suojaavissa aineissa. Palonestoaineiden osalta hankintaorganisaation on kuitenkin pidettävä huolta, että julkisille tiloille asetetut palomääräykset täyttyvät. Kemikaalien ohella huomiota kannattaa kiinnittää materiaaleihin, joista tekstiilit on valmistettu: kierrätyskuidut ja luomutuotetut luonnonkuidut ovat ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja.

Pakkaukset

Kuljetusta varten huonekalut yleensä pakataan. Pakkauksen tehtävänä on suojata huonekalua, joten pakkausmateriaalin minimoiminen ei ole aina ole tarkoituksenmukaista. Huomioita voi kuitenkin kiinnittää pakkausmateriaalien ympäristöystävällisyyteen (uusiutuvat tai uusioraaka-aineet, kierrätettävyys). Mikäli huonekalut voidaan pakata pieneen tilaan, mahtuu useampi huonekalu samaan kuljetukseen. Tällainen pakkaustehokkuus vähentää kuljetusten ympäristövaikutuksia. Usein pieneen tilaan pakkaaminen onnistuu, kun huonekalu toimitetaan osissa. Hankkija voi halutessaan vaatia, että toimitukseen sisältyy myös huonekalujen kokoaminen.


Sivua päivitetty viimeksi 10.8.2020