Siirry sisältöön

Oulun ammattikorkeakoulu OAMK


Kari Heiskari, 57 vuotta, työskentelee kahdeksatta vuotta Oulun ammattikorkeakoulussa (OAMK) LVI-puolen lehtorina ja tutkintovastaavana ja ohjaa työssään opinnäytetöitä. Ydintehtävänä Karilla on koordinoida opintosuunnitelmatyötä. Karin oma opintopolku on alkanut kädentaitajana kirvesmiehestä LVI-insinööriksi ja tuotantotalouden diplomi-insinööriksi (DI).


Jukka Ylikunnari, 49 vuotta, on toiminut energiatekniikan lehtorina OAMK:ssa vuodesta 2012. Jukan aikaisempi työhistoria 10 vuoden ajalta on voimantuotannon ja tuotantoprosessien optimoinnissa mm. nykyisellä Metso/Valmetilla. Jukka on valmistunut prosessitekniikan DI:ksi vuonna 2000.


Uusiutuvat energiajärjestelmät vahvasti osana opetusta Oulun ammattikorkeakoulussa

Uusiutuvat energiamuodot ovat vahvasti sidoksissa kaikkeen opiskeluun energiatekniikan ja LVI- insinöörien koulutuksessa. Energiatekniikan koulutuksessa aurinko- ja tuulienergiasta sekä lämpöpumpuista on omat pakolliset kurssinsa. "Uusiutuvat energiajärjestelmät eivät ole yksittäisiä juttuja. Meillä on lämpöpumpuista ja power to x:stä, kuten vedystä, tehty useita opinnäytetöitä ja lisäksi on näihin liittyviä projektikursseja. Teemoina kiertotalous, uusiutuva energia, vihreä siirtymä ja vastuullisuus näkyvät niin koulutuksessa kuin opinnäytetöissä.", kertoo Jukka.

OAMK:ssa LVI- ja energiatekniikan insinöörien koulutusohjelmissa kuulostellaan tarkalla korvalla elinkeinoelämän tarpeita. Opiskelijat sijoittuvat mitä moninaisimmilla nimikkeillä työelämään, esimerkiksi: projektipäällikkö, tuotantoinsinööri, suunnitteluinsinööri, laitos- tai systeemisuunnittelija, ydinvoimalaitoksen turbiinioperaattori, myyntipäällikkö, ympäristötarkastaja, tutkija sekä energia- ja ympäristöinsinööri.

“Tehtäväkenttä on hyvin laaja. Jatko-opintoja ovat useat tehneet Suomessa ja ulkomailla, esim. Tanskassa, Saksassa, Aalto yliopistossa, LUT:ssa sekä Oulun yliopiston prosessitekniikanosastolla. Kohtuullinen määrä valmistuneista menee jatkamaan opintoja.” kertoo Jukka.

“Koulutusta tehdään niin, että se tukee työllistymistä ja tarvetta. Esimerkiksi kolmannen vuoden keväällä opiskelijat tekevät pienryhmissä projektityön. Kunnista, elinkeinoelämästä, yrityksistä ja yhteisöistä tuodaan haasteita, joita ryhmät lähtevät ratkomaan. Opetus kulkee taustalla ja me etsimme parasta tietoa kyseiseen haasteeseen.”, jatkaa Kari.

Yritysten lisäksi OAMK tekee yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa mm. hybridilaboratoriossa, joka on automaatio-, energia-, LVI- ja sähkötekniikan opetus-, tutkimus- ja kehitysympäristö. ”Yhteistyön tuloksena mm. laboratorioon yhteyteen asennettiin moninainen aurinkopaneelikenttä, jolla voidaan tutkia paneelien sähköenergian tuotantoa eri olosuhteissa. Laboratorio mahdollistaa LVI- ja energiatekniikan opiskelijoiden perehtyä nykyaikaisten taloteknisten järjestelmien energiatehokkuuteen ja tutkia tulevaisuuden vähähiilisiä ratkaisuja”, kertoo Kari.

Karin mukaan LVI-tekniikan opinnoissa perehdytään siihen, miten eri järjestelmät auttavat pienentämään energian kulutusta lämmittämisessä ja ilmanvaihdossa. Tämän työn raamittaa tiukasti ohjeistettu lainsäädäntö ja direktiivit. OAMK:ssa seurataan tiiviisti myös lainsäädännön muutoksia. Uusi rakentamisen lainsäädäntö on tulossa voimaan tammikuussa 2025, tämäkin tulee heijastelemaan koulutukseen. LVI-alan opiskelijat opiskelevat ensimmäisenä vuonna mm. matematiikka, fysiikkaa, viestintää ja LVI-tekniikan perusteita, joilla pyritään kehittämään insinööriopiskelijan perusvalmiuksia. Toisesta vuodesta lähtien perehdytään syvemmin LVI-järjestelmiin, kylmätekniikkaan, automaatioon ja hieman tietomallinnukseen.

“Energiatekniikan puolella haluamme panostaa perusasioiden ymmärtämiseen: energiataseiden ja peruslainalaisuuksien ymmärtämiseen. Mikä on mahdollista ja mahdotonta. Sitten maailma on auki ja voi tehdä mitä vaan!”, innostuu Jukka. Energiatekniikan insinööriopinnoissa ensimmäisenä vuonna opiskellaan yhteisiä opintoja, kuten johdantokurssi ja hieman myös virtaustekniikkaa. Opinnoissa on siirrytty yhä enemmän projektiluontoiseen tekemiseen.

Energia- ja LVI-opintoja voi tehdä joustavasti lähi-, etä- ja monimuoto-opetuksena. “Monimuoto-opiskelijoita on koko ajan sisällä: opiskelun, työn tekemisen ja perheen yhdistäminen on haastavaa. Tästä me käymme keskustelua opiskelijoiden kanssa ja tuemme opiskelun rytmittämisessä. Meiltä saa apua ja tukea”, kertovat Kari ja Jukka. OAMK:ssa tarjotaan yksilöllistä ohjausta niin tehtäviin kuin opintojen suorittamiseen, erityisesti tarvetta voi ilmentyä opinnäytetyövaiheessa. Opinnäytetyö tehdään usein työelämälähtöisesti, luontevasti opiskelijoiden omiin harjoittelupaikkoihin.

Molemmat opinnot ovat laajuudeltaan neljä vuotta ja opintoihin kuuluu harjoittelua. “Se on äärettömän tehokas tapa suunnata omia opintoja oman mielenkiinnon suuntaan. Jos tiedät, että haluat tehdä tuulivoima-asioita, voit suunnata harjoittelun ja opintoja siihen suuntaan”, vahvistaa Jukka.

Opiskelijoita tulee OAMK:lle useampaa eri väylää. Perinteisen yhteishaun lisäksi käytössä on avoin väylä ja highway-opinnot. ”Higway-opinnoissa meillä on yhteistyökumppaneina tietyt toisen asteen oppilaitokset ja lukiot Oulun lähialuella. Niissä pystyy suorittamaan 15 opintopistettä matematiikkaa. Fysiikkaa ja ammattiaineita muun opiskelun yhteydessä ja tällöin on portti OAMK:iin auki vuoden sen jälkeen, kun edellisestä valmistuu. Näin pääsee meille suoraan sisään. Viime vuonna meille tuli energiatekniikkaan ja kiertotalouteen muutamia opiskelijoita tätä kautta.”, kertoo Kari.

Avoimen väylän kautta opiskelijoita tulee Oamk:iin tasaiseen tahtiin, noin 5-6 kpl vuodessa. Nykyisellään tutkinto-opiskelijaksi pääsee suoritettuaan 30 opintopistettä avoimen AMK:n opintoja. Avoimen väylän opiskelijat ovat usein työssäkäyviä ja/tai ovat jo töissä viimeisen vuoden. “Motivoituneita opiskelijoita, jotka tartuttavat muihin työn tekemisen iloa ja kulttuuria.”, pohtivat Jukka ja Kari yhteen ääneen kokemustaan avoimen väylän opiskelijoista.

Energia- ja LVI-tekniikan alalla pääsee edistämään energiamurrosta ja työ liittyy vahvasti ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Energiatekniikan koko koulutus on juuri tässä ytimessä. “Energiamurros tai ilmastonmuutoksen hillitseminen ei ole mikään yksittäinen temppu, vaan monia pieniä asioita monella eri sektorilla. Jokainen voi tehdä pieniä asioita omassa työssä ja koulutuksessa “, kertoo Jukka. “Koulutus tarjoaa sinulle mahdollisuuden vaikuttaa tulevaisuuteen”, lisää Kari.


Sivua päivitetty viimeksi 7.2.2024