Siirry sisältöön

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Uusi rakennusten energiatehokkuusdirektiivi voimaan 28.5.2024

Pitkään työn alla ollut rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudistus on valmistunut. Uusi direktiivi tulee voimaan 28.5.2024. Jäsenvaltioilla on aikaa kaksi vuotta saattaa direktiivi toimeen kansallisesti.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EU/2024/1275

Lisätietoa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudistamisesta ympäristöministeriön verkkosivuilla:
Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudistus

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tähtää vähähiiliseen rakennuskantaan ja ilmastonmuutoksen hillintään.

EU:n jäsenmaat sitoutuivat Kioton sopimuksessa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kahdeksan prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosiin 2008–2012 mennessä; Suomen tavoitteeksi sovittiin tässä yhteydessä päästöjen rajoittaminen enintään vuoden 1990 tasolle. Energiankulutus kuitenkin kasvaa jatkuvasti, ja Euroopan unionissa rakennusten osuus tästä kulutuksesta on noin 40 prosenttia. Eniten kuluttavat valaistus, lämmitys, lämmin vesi ja jäähdytys.

Rakennusten energiatehokkuutta koskeva direktiivi vaikuttaa sekä uudis- että korjausrakentamiseen.

Energiatehokkuusdirektiivi luo kehyksen rakennusten energiatehokkuuden parantamiselle ja määrittelemiselle unionin jäsenmaissa. Direktiiviä sovelletaan kansallisella tasolla ottamalla huomioon maan ilmasto-olosuhteet, paikalliset olosuhteet, sisäilmastolle asetetut vaatimukset ja kustannustehokkuus.


Sivua päivitetty viimeksi 24.5.2024