Sisäilmasto

Siihen miten ihminen kokee lämpöolosuhteet vaikuttaa sisäilman lämpötilan lisäksi myös muun muassa ympäröivien pintojen (seinät, ikkunat, lattia, lämmityspatterit, jne.) pintalämpötila, ilman liike ja ilmankosteus. Nämä eri osatekijät on otettava huomioon etsittäessä ratkaisua sisälämpötilaan liittyviin ongelmiin.

Sisälämpötilan on oltava asumiseen ja oleskeluun soveltuva. Siinä, miten eri ihmiset kokevat sisäilman lämpötilan on kuitenkin yksilöllisiä eroja. Toiselle sopiva voi olla toiselle liian kylmä tai kuuma. Taloyhtiössä suositellaan pitämään sisälämpötilat yleisten ohjearvojen mukaisina ja varmistamaan, ettei eri asuntojen välillä ole merkittäviä lämpötilaeroja. Lämpötilojen pitäminen sopivalla tasolla säästää myös taloyhtiön lämmityskustannuksissa.

Lämmityskaudella yleisinä ohjearvoina voidaan pitää seuraavia lämpötiloja:

• Asuintilat 20–22 °C
• Porrashuoneet, varastotilat 15–18 °C
• Autotallit noin 12 °C
• Kylmäkellarit 4–6 °C

Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeessa todetaan, että asuinhuoneen sisäilman lämpötilan välttävä taso on 18 °C. Lämmityskaudella sisäilman lämpötilan tulisi pysyä alle 23–24 °C:een.

Taloyhtiössä on tärkeää, että jokaisessa huoneistossa on lämpömittari sisäilman lämpötilan mittaamista varten. Näin pystytään seuraamaan lämpötiloja lämmityskaudella ja havaitsemaan mahdolliset ongelmat lämmitysjärjestelmän toiminnassa.

Liian korkea huonelämpötila:

• heikentää asukkaiden tyytyväisyyttä ja vireyttä
• lisää sairausoireita
• huonontaa ilman laatua
• lisää rakennusmateriaalien haitallisia päästöjä
• lisää talvella ilman kuivuuden tunnetta

Huoneilman kosteudessa on muun muassa ulkoilman olosuhteista johtuvaa vaihtelua. Myös sillä mitä huoneistossa tehdään on vaikutusta huoneilman kosteusolosuhteisiin. Huoneiston ilmankosteutta lisää esimerkiksi pyykkien kuivatus sisällä, ruoanlaitto ja suihkun käyttö. Lyhytkestoisesti korkea ilmankosteus ei haittaa, mutta pitempään kestäessään se voi aiheuttaa kosteuden tiivistymistä pinnoille ja kosteudesta johtuvia vaurioita rakenteissa. Jos esimerkiksi ikkunoiden sisäpintaan tiivistyy kosteutta, tulee syy tähän selvittää.

Ilmankosteutta mitataan yleensä suhteellisena kosteutena (RH = ilman suhteellinen kosteus, %). Asumisterveysasetuksessa ilmankosteudelle ei ole säädetty tarkkoja rajoja. Kesällä huoneilman kosteus vaihtelee tyypillisesti 50–70 % välillä ulkoilman olosuhteiden mukaan. Talvella ilma on kuivempaa ja suhteellinen ilmankosteus vaihtelee yleensä 20–40 % välillä. Huoneilman kosteutta kannattaa seurata kosteusmittarilla. Ilmankosteuden optimialue on 25–45 %.

Liian kuiva tai kostea huoneilma:

• Liiallinen kosteus huoneilmassa voi tiivistyä kylmille pinnoille ja vaurioittaa pintoja ja rakenteita.
• Liian kuiva huoneilma, alle 20 prosenttia, aiheuttaa hengitysteiden limakalvojen, silmien sidekalvojen ja ihon kuivumista. Myös allergiaoireet voivat korostua kuivassa ilmassa.
• Korkea sisälämpötila alentaa ilman suhteellista kosteutta eli kuivattaa ilmaa. Laskemalla hiukan lämpötilaa saa suhteellista kosteutta lisättyä, sillä viileämpi ilma sitoo vähemmän vettä itseensä kuin lämmin ilma.

Sisäilman laatuun vaikuttavat ilmassa olevien epäpuhtauksien määrä, kuten hiilidioksidi, leijuva pöly ja erilaiset allergeenit. Epäpuhtauksien määrä vaihtelee sisäilmassa ajallisesti ja niitä kulkeutuu sisälle ulkoilmasta tai syntyy tilassa tapahtuvasta toiminnasta, kuten uloshengityksestä, ruoanlaitosta ja kynttilän poltosta.

Ilmanvaihdon tehtävänä on poistaa epäpuhtauksia huoneilmasta ja tuoda puhdasta ilmaa tilalle. Ongelmia aiheuttavat usein väärät ilmanvaihdon käyttöajat ja -tehot sekä puutteelliset siirto- ja korvausilmareitit. Tämä näkyy esimerkiksi makuuhuoneiden yöaikaisena korkeana hiilidioksidipitoisuutena, josta voi aiheutua muun muassa päänsärkyä ja väsymystä.

Huoneistoissa, joissa ei ole koneellista tuloilmaa, on syytä kiinnittää erityistä huomiota riittävään korvausilman saantiin. Kun huonetilan ilma vaihtuu kerran kahdessa tunnissa, voidaan ilmanvaihdon tasoa pitää riittävänä. Asuintiloissa koneellisen ilmanvaihdon tulee olla aina päällä.

Asukas voi myös omalla toiminnallaan vaikuttaa sisäilman laatuun. Säännöllinen huoneen pintojen puhdistus vähentää pölyn määrää. Pölyn lähteitä ovat muun muassa iho, lemmikkieläimet, tekstiilit ja paperi. Lisäksi sisälle voi kulkeutua ulkoa erilaisia epäpuhtauksia, kuten siitepölyä sekä liikenteestä tai puun pienpoltosta peräisin olevia hiukkasia.

Ulkoa tulevan korvausilman suodatuksella voidaan epäpuhtauksien määrää vähentää. Jos korvausilmaventtiileihin lisätään suodatus, tulee varmistaa, että korvausilmaa tulee huoneeseen riittävästi, sillä suodatin heikentää ilman kulkua. Markkinoilta löytyviä suodattimia ja venttiilejä kannattaa vertailla. Osaan venttiileistä on saatavilla korkeatasoisia ja pienen painehäviön aiheuttavia suodattimia.

Sisäilman laadun parantaminen:

• Varmista riittävä ilmanvaihto
• Suodata tuloilma ulkoilman epäpuhtauksista
• Puhdista korvausilmaventtiilit ja suodattimet säännöllisesti
• Vähennä sisäilmassa olevaa pölyä säännöllisellä siivouksella

Melu voi olla lähtöisin rakennuksen teknisistä järjestelmistä, ihmisten toiminnasta tai rakennuksen ulkopuolelta, kuten liikenteen tai teollisuuden äänistä. Liian voimakkaana tai pitkään jatkuessaan melu voi häiritä keskittymistä ja lepoa. Melun häiritsevyyden kokeminen vaihtelee ihmisten välillä eli kyse on subjektiivisesta kokemuksesta.

Jos huoneistoosi kulkeutuu häiritseviä ääniä tai melua, ole yhteydessä huoltoyhtiöön. Teknisistä järjestelmistä lähtevä poikkeuksellinen ääni johtuu todennäköisesti laitteen rikkoutumisesta.

Asuinhuoneiston valaistuksessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota  työskentelypisteiden valaistuksen laatuun. Hyviä perusperiaatteita ovat valaistuksen riittävyys, säädettävyys, tasaisuus ja häikäisemättömyys. Valaistuksen tarpeeseen vaikuttavat monet asiat, kuten tilassa työskentelevän ikä ja vireystila sekä työskentelytilan muoto ja väritys.

Lisätietoa valaisinten sijoitteluun ja valaistusvoimakkuuteen eri tiloissa:
www.lampputieto.fi