Siirry sisältöön

Stadin ammattiopisto

Opettaja, sähkö- ja automaatiotekniikka, Tapani Kultaranta

Tapani Kultarannalla on pitkä työkokemus aurinkosähköstä niin asentajan ammatista, suunnittelusta kuin alalla opettajana toimimisesta. Hän on nähnyt alan kehittymisen ja uusien energiaratkaisujen tulon markkinoille. Sähköala on ala, joka työllistää tuhansia ihmisiä ja kysyntä kasvaa koko ajan. Tapani kertoo, että alan tekijöistä kehittyy alan sisällä eri osa-alueiden, esimerkiksi aurinkovoimaloiden asentamisen, suunnittelun tai käyttöönoton asiantuntijoita. Opiskelun kautta saa hyvän pohjan ja työn kautta osaamistaan pystyy syventämään entisestään.

Opiskelu ammattiopistossa on monipuolista ja sisältää niin etä- kuin lähiopiskelua ja työssä oppimista. Stadin AO:ssa esimerkiksi aurinkosähkön asentamiseen liittyvässä kurssissa on kaikilla pakollinen työssäoppimisjakso. Oppilaitoksessa käydään ensin perusasioita läpi ja sitten opiskelijat pääsevät osallistumaan harjoittelussa oikeisiin hankkeisiin. Koska ala on monipuolinen ei liikuntarajoitteisuus täysin rajaa ammatinvalintaa pois, mutta joitain tehtäviä ei liikuntarajoitteisena pysty suorittamaan.

Aiemmin aurinkosähköasentajan työ on ollut kausiluonteista, mutta nykyään asennuksia tehdään ympärivuoden. Tällä hetkellä aurinkosähköhankkeita on lähtemässä paljon liikkeelle ja koulusta valmistuville on ollut suoraan työpaikkoja tarjolla.

”Kasvunäkymä on tällä hetkellä ennennäkemätöntä. Uusiutuvalla energialla on suuri työllistävä vaikutus”, sanoo Tapani ja kannustaa opiskelijoita hakeutumaan työvarmalle alalle

Suomalainen koulutus on hyvin laadukasta ja EU:n alueella on mahdollista työllistyä myös muihin maihin.

”Eri mailla on omia toimintatapojaan ja sääntöjään ja niihin tietenkin tulee perehtyä. Perustutkinto antaa kuitenkin laajat mahdollisuudet”, kannustaa Tapani.


Opiskelija Dias Valiak, 36 vuotta, kolmas opiskeluvuosi, sähkö- ja automaatiotekniikka

Dias Valiak muutti neljä vuotta sitten Suomeen ja opiskelee Stadin AO:ssa sähköasentajaksi. Ala valikoitui sen perusteella, että hänellä on aiempaa kokemusta radiomoduuleista ja työ on samantyyppistä. Dias on suorittanut aurinkosähköjärjestelmäasennukset tutkinnon osan ja sai harjoittelupaikan Voimatel Oy:stä. Harjoittelun hän suoritti työmaalla aurinkovoimalan asennustöissä. Paneelien asentajat työskentelevät erilaisissa olosuhteissa: hyvässä ja huonossa säässä ja niin korkealla kuin maantasolla. Alalle suunnittelevan kannattaakin huomioida, että työtä tehdään erilaisissa ympäristöissä.

”Kesällä on mukava tehdä asennuksia, kun aurinko paistaa”, naurahtaa Dias.

Aurinkosähköasentajana toimiminen kiinnostaa Diasia, sillä sitä kautta on mahdollista osallistua energiakriisin ratkaisuun.

”Sähkönhinta on noussut nopeasti johtuen energiakriisistä. Yksi merkittävimmistä asioista mitä voidaan tehdä, on tuottaa energiaa puhtaasti”, kertoo Dias.

“Aurinkopaneelit ovat yksi osa ratkaisua ja ala kasvaa nopeasti. Lisäksi tarvitaan myös muita puhtaita energianlähteitä, kuten tuulienergiaa”.

Dias valmistuu pian sähköasentajaksi ja hän pohtiikin yhtenä vaihtoehtona aurinkopaneeliasentajan ammattia.


Sivua päivitetty viimeksi 5.2.2024