Siirry sisältöön

Kouvolan Ammattiopisto

Sähköpuolen opettaja, Hans Borisov

Hans Borisovilla on käynnissä toinen lukuvuosi sähköpuolen opettajana Kouvolan Ammattiopistolla. Aiemmin hän on toiminut energia-alan konserneissa eri tehtävissä. Hän naurahtaa ja toteaa, että on myös itse aikoinaan valmistunut samasta koulusta. Hän kokee tärkeänä päästä vaikuttamaan opintoihin ja tutkinnon osiin, jotta opiskelijat saavat konkreettisia ja ajankohtaisia taitoja työelämään. Hans kertoo, että Kouvolan Ammattiopistolla seurataan laajasti maailman muutoksia energiapuolella.

Ammattiopistolla jokaiselle opiskelijalle suunnitellaan oma polku opintoihin. Osa opiskelijoista voi valmistua aikaisemmin, koska opinnot voi suunnitella oman tilanteen, kyvykkyyden ja innokkuuden mukaan. Opetus tapahtuu pääosin lähiopetuksessa. Opintoihin kuuluvat myös työssäoppimisjaksot toisen ja kolmannen opiskeluvuoden aikana. Työssäoppimisen alkaessa on hyvä olla vähintään perusymmärrys ja opit sähköalasta. Työssäoppiminen on mahdollista keskeyttää tai vaihtaa työssäoppimistyöpaikkaa, mikäli se ei sovi syystä tai toisesta opiskelijalle.

Kouvolan Ammattiopiston paketti on Hansin mukaan todella hyvä. ”Opintokokonaisuus palvelee kokonaisvaltaisesti itsenäistymistä ja antaa valmiuksia tämän hetken kuumiin aloihin kuten aurinkosähkö- ja sähköautojen latauspuoleen”, toteaa Hans. Sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon kuuluu pakollisina ammattiaineina sähkö- ja automaatioalalla toimiminen sekä pien- ja pienoisjännitesähköasennukset. Sähköasentajaksi tähtäävät opiskelijat voivat opiskella tällä hetkellä valinnaisena aurinkosähköjärjestelmä asennuksia ja sähköverkkoasennuksia, jolloin opiskelijalle muodostuu laaja-alainen kokonaisuus työelämää silmällä pitäen. Pien- ja pienoisjännitesähköasennuksiin tullaan lisäämään opetusta myös sähköautojen latausjärjestelmistä.

Hans kertoo, että sähköasentajan työhön ei ole sinänsä rajoituksia, mutta haasteeksi voivat tulla esimerkiksi liikuntarajoitteet, kohtauksen omaiset sairaudet ja värinäkö, tosin ehdotonta värinäöntarkkuutta ei vaadita. Työtä tehdään pareissa ja myös yksin, ja joskus hankalissakin olosuhteissa. Työ on ajoittain myös fyysistä, joten hyvä kunto ja ketteryys ovat plussaa. Työssä ovat eduksi hyvät taustatiedot alasta ja hyvät käsityötaidot. Etua on, jos on tehnyt esimerkiksi mopon korjausta tai joitain muita remonttitöitä. Niissä tutustuu erilaisiin työkaluihin ja asennuksiin. Isoin hyöty opintoihin ja työelämään on positiivinen ja motivoitunut asenne. Asenteen lisäksi hyvät sosiaaliset taidot auttavat eteenpäin. Hansin mukaan alaa opiskelee myös tytöt ja kannustaa myös heitä enemmissä määrin mukaan.

Asentajaksi valmistunut ei saa sertifikaatteja, mutta opintojen aikana suoritetaan työelämässä tarvittavia erilaisia kortteja, kuten sähkötyöturvallisuus, tulityö, työturvallisuus. Hans kertoo, että monesti valmistumisen jälkeen opiskelijoilla siintää jo katse työelämässä, mutta osa hakeutuu ammattikorkeaan tai yliopistoon jatko-opiskelemaan. Jatko-opinnoiksi hän itse suosittelee sähköasentajille sähkövoimatekniikkaa tai energiatekniikkaa. Hans kannustaa opiskelijoita katsomaan avoimesti tulevaisuuteen ja siihen, että elämän aikana voi opiskella monia aloja, joten itselle sopiva ala kyllä löytyy.

”Suomi on valtiona pieni, mutta on tärkeää, että Suomessa tehdään omassa mittakaavassa toimia energia-asioiden eteen. Maailmanlaajuisesti on mahtavaa, että teemme pienenä maana energian ja ilmastonmuutoksen eteen toimenpiteitä”, toteaa Hans. Uusiutuva energia lisääntyy ja siihen liittyviä hankkeita tulee lisää. Uusia tuulipuistoja ja aurinkosähkökenttiä on suunnitteilla myös meidän lähialueillemme. Myös sähköinen liikenne on kasvussa. Hans kokee, että oppilaitoksen tulee olla näissä asioissa kiinni niin kehityksessä, tutkimuksessa kuin seuraamassa alaa, jotta voidaan opettaa hyödyllisiä taitoja opiskelijoille.


Sähköpuolen opiskelija, Matias Malmberg, 18 vuotta, kolmas opiskeluvuosi, kaksoistutkinto

Matias Malmberg päätti hakea Kouvolan Ammattiopistoon, koska pelkkä lukio ei ollut hänelle vaihtoehto. Hän halusi jotain haastavampaa ja soveltavampaa lukion lisäksi. Kokonaisuutena opiskelu on ollut todella mielenkiintoista. Kahden ja puolen vuoden aikana on käyty läpi perusasioita aurinkosähköjärjestelmistä. Opiskelussa on käyty läpi muun muassa erilaisia kattotyyppejä, kiinnitysmekaanikoita, sähköverkkoon kytkettyjä järjestelmiä ja itse asennusta. Opettajan johdolla on myös tutustuttu muutenkin työelämän käytäntöihin.

Tulevassa työssä Matiasta kiinnostavat aurinkopaneeliasennukset tai sitten yleiset sähköalan asennustyöt. Kaksoistutkinnon myötä hän saa lukiosta hyvää pohjatietoa käytännön työn tueksi, mikäli hän jatkaisi tulevaisuudessa ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Matiaksella ei ole vielä tarkkaa suuntaa mihin haluaa jatkaa ja ajattelee, että hän haluaa vielä miettiä mihin suuntautuu. Hänellä opiskelualan valintaan ei vaikuttanut se, että hän pääsee työskentelemään osana energiamurroksen toteutusta ja luomaan vähäpäästöistä energiantuotantoa. Opintojen aikana hän on saanut tästä enemmän tietoa ja kokeekin sen erittäin tärkeäksi. Matias kertoo, että on ollut kesätöissä sähköasentajana, jossa hän pääsi tekemään monenlaisia työtehtäviä. ”Kesätyöt sähköalan yrityksessä olivat monipuolisia ja sain paljon mahdollisuuksia tehdä erilaisia työtehtäviä sähköasentajana”.

Matiaksen mielestä työssä on tärkeää rauhallisuus, maltti ja harkinta. Sähkötöissä on tärkeä ajatella turvallisuutta ja sitä mitä seuraavaksi tekee. Hänen mielestään motivaatio työhön ja hyvä asenne opiskeluun ovat kaiken keskiössä, koska alalla on paljon muistettavaa ja opittavaa. Hyvä fyysinen kunto on eduksi, koska työssä voi joutua työskentelemään hankalissakin paikoissa, kiipeilemään ja kantamaan laitteita. Ala sopii kuntoilijalle, mutta huippu-urheilija ei tarvitse olla. ”Kannattaa hakea alalle, koska työntekijöistä on paljon pulaa, joten töitä varmasti löytyy. Ei tämä niin vaikeaa ole”, kannustaa Matias.


Sivua päivitetty viimeksi 5.2.2024