Siirry sisältöön

Motivan uutiset 2023


12.12.2023 9.00

Ammattiin opiskeleville tarjolla vankkaa muoviasiaa

Rakentamisen muovit -verkkokoulutus täydentyy uudella kokonaisuudella, joka on suunnattu erityisesti ammattioppilaitosten opiskelijoille. Moduuli on julkaistu joulukuun 2023 alussa.

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on monialainen ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä. Vuosittain oppilaitoksessa opiskelee yli 11 000 aikuista. TAKK on ollut mukana kehittämässä ja kokeilemassa ammattioppilaitoksille suunnattua moduulia, joka nivoutuu hyvin oppilaitoksen muuhun tarjontaan. Kaikki koulutuskeskuksen omat ympäristöalan koulutukset on niin ikään viety verkkoon.

”Motivan uusi rakennusmuovien verkkomoduuli soveltuu hyvin osaksi koulutustarjontaamme, kuten myös jo aiemmin kokeilemamme työkonealan vähäpäästöisyyteen liittyvä koulutuskokonaisuus. Halusimme ilman muuta olla mukana Rakentamisen muovien uuden moduulin kehitystyössä ja kokeilussa, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Koulutuskokonaisuudesta on hyötyä sekä opetusalan henkilöstön että alan opiskelijoiden muoviosaamisen kehittämisessä”, toteaa kouluttaja Tiia Leván.

"Rakentamisen muovit -verkkokoulutuksen kehittämisessä yhteistyö oppilaitosten kanssa on ollut erittäin tärkeää. Saimme arvokkaita ajatuksia ja näkemyksiä sisältöön ja näin pystyimme varmistamaan, että koulutus soveltuu oppilaitosten käyttöön", lisää asiantuntija Nina Teirasvuo Motivasta.

Vapaaehtoinen mutta hyödyllinen

Rakentamisen muovien kokonaisuutta suositellaan oppilaitoksen opiskelijoille ja sen suorittamiseen annetaan mahdollisuus.

”Pakolliseksi kokonaisuudeksi se ei valitettavasti oikein sovellu kielellisten haasteiden vuoksi. Rakennusalan opiskelijoissa on paljon myös henkilöitä, joiden äidinkieli ei ole suomi. Alan tutkintokoulutuksissa käsitellään jätteiden käsittelyä, kiertotaloutta sekä vastuullisuusaiheita, ja näin opiskelijat saavat kontaktipintaa myös tähän kokonaisuuteen. Rakentamisen muovien verkkokoulutuksen vapaaehtoinen hyödyntäminen näiden aiheiden käsittelyssä on toki iso plussa”, Leván lisää.

Levánin mukaan opiskelijoiden suhtautuminen verkkokoulutuksiin vaihtelee hyvin paljon. Opiskelijoiden ikähaarukka on suuri, ja joillain on taustalla enemmän tietoteknistä osaamista kuin toisilla. Oppilaitoksen oma Opiskelijapalveluiden yksikkö tukee opiskelijoita tarvittaessa muun muassa tietotekniikan hallinnassa.

Verkkokoulutusten suosio kasvussa

Verkkokoulutusten suosio on ollut kasvussa ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa tutkintokoulutuksiin liittyvät kestävän kehityksen aihealueet on suoritettu verkossa jo jonkin aikaa. Myös ympäristö- ja energiapuolen verkkokoulutukset ovat olleet erittäin suosittuja opiskelijoiden keskuudessa.

Rakennusalan vastuullisuuteen ja ympäristönäkökohtiin pyritään vaikuttamaan vuosi vuodelta enemmän, joten alan työntekijöiden osaamisen pitää pysyä tahdissa mukana.

"Kierrätys on kaikkien rakennustyömaalla työskentelevien vastuulla. Toivottavasti tällä koulutuksella saadaan tietoa lisättyä myös muoveista”, Teirasvuo jatkaa.

Levánin mielestä Rakentamisen muovit -koulutusmoduulit sisältävät hyvän perustietouden muoveista ja niiden käsittelystä mielekkäällä tavalla esitettynä.

”Pidin videopätkistä ja kuunneltavista audiohaastatteluista osana koulutusmateriaalin läpikäyntiä. Sisällöllisesti vaikutti siis hyvältä ja kattavalta paketilta. On tärkeää, että osaamisen kehittämiseen on erilaisia ratkaisuja. Sekä pidempiä koulutuksia että näppärästi verkossa läpikäytäviä moduuleja tarvitaan.”

Rakentamisen suhdanne- ja työllisyystilanne on tällä hetkellä vaikea. Osaamiseen halutaan kuitenkin panostaa, ja muoviosaaminen on osa kokonaisuutta.

”Lajittelu- ja kierrätysosaamisessa on mielestäni selkeästi menty eteenpäin. Muoviosaamisen kehittäminen ja sitä kautta mahdollistuva materiaalin entistä parempi kierto ovat tärkeä osa kiertotaloutta”, Leván kiteyttää.

Rakentamisen muovit -koulutuskokonaisuus

Teksti:
Motiva Oy
viestintäpäällikkö Sirpa Mustonen
sirpa.mustonen@motiva .fi

Kuvat: Pasi Tiitola ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 12.12.2023