Siirry sisältöön

Motivan uutiset 2022


7.6.2022 8.00

Kiertotalouden osaamisverkostosta Kiertotalous-Suomi

Kiertotalouden osaamisverkoston perustaminen on yksi kiertotalouden strategisessa ohjelmassa esitetyistä toimenpiteistä. Verkoston rakentaminen alkoi maaliskuussa 2022 ja sen uudeksi nimeksi valittiin Kiertotalous-Suomi. Lanseeraustilaisuus on syyskuussa Helsingin keskustakirjasto Oodissa.

Kiertotalous-Suomi (KiSu) on kiertotalouden osaamisen ja tiedon solmukohta, joka yhdistää ratkaisuja etsivät toimijat ja niiden tarjoajat. Verkosto tukee eri toimijoita oman kiertotalouspolun löytämisessä.

Kiertotalous-Suomen tavoitteena on tukea kuntien, elinkeinoelämän ja kiertotalouden ekosysteemien työtä hiilineutraalin kiertotalousyhteiskunnan kehittämisessä. Kiertotalous-Suomi kokoaa yhteen kiertotalouden osaajat, levittää tietoa ja hyviä toimintamalleja sekä parantaa toimijoiden valmiuksia kiertotalouden edistämisessä.

Hienoa, että verkosto on herättänyt laajaa kiinnostusta jo valmisteluvaiheessa. Haluammekin kehittää Kiertotalous-Suomesta osallistavan ja kokoavan yhteistyöverkoston, jossa toimijat ovat aktiivisesti mukana toteuttamassa erilaisia aktiviteetteja ja jakamassa tietoa, visioi johtava asiantuntija Paula Eskola Motivasta.

Kiertotalous-Suomi lanseerataan syyskuussa

Kiertotalous-Suomen lanseeraustilaisuus pidetään Helsingin keskustakirjasto Oodissa 27.9.2022. Tilaisuudessa kerrotaan verkostosta, sen tulevista toimista ja suunnitellaan toimintaa yhdessä sidosryhmien kanssa. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä tai seurata tilaisuutta livestriiminä. Syyskuussa avataan myös osaamisverkoston verkkopalvelu.

Ilmoittautuminen Kiertotalous-Suomen lanseeraustilaisuuteen

Ilmoittautumislinkki paikan päällä osallistumiseen:
Kiertotalous-Suomi – paikan päällä osallistuminen

Ilmoittautumislinkki verkon kautta osallistumiseen:
Kiertotalous-Suomi – verkon kautta osallistuminen

Lisätietoja:

Motiva Oy
johtava asiantuntija Paula Eskola
paula.eskola@motiva.fi
puh. 040 555 2961
 
Suomen ympäristökeskus SYKE
kestävän kiertotalouden strategisen ohjelman johtaja Petrus Kautto
petrus.kautto@syke.fi
puh. 029 525 1272


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 4.8.2022