Siirry sisältöön

Motivan uutiset 2022


8.12.2022 9.00

Innovaatioista uusi normaali

Tutustuin läntisessä naapurimaassa hiljattain julkaistuun selvitykseen siitä, miten hyvin julkisilla hankinnoilla oikeasti edistetään innovaatioita. Kyseessä ovat siis julkiset hankinnat yhtenä innovaatiopolitiikan keinona vauhdittamassa uusien ratkaisujen syntymistä, tilaaja-toimittaja -yhteistyötä, kasvua ja tietysti samalla vastaamassa yhteiskunnallisiin haasteisiin ja viheliäisiin ongelmiin, joihin julkinen sektori palveluillaan pyrkii vaikuttamaan.

Suomi lienee edelleen ainoa EU-maa, jolla on hallitusohjelmaan kirjattu tavoite innovatiivisille hankinnoille. Suomen tavoite on, että keväällä 2023, eli hallituskauden lopussa, 10 % kaikista julkisista hankinnoista tulee olla innovatiivisia. En lähde nyt tässä avaamaan sitä, mitä kyseinen tavoite tarkoittaa, miten sitä mitataan, tai mitä innovatiivisella hankinnalla tarkoitetaan.

Haluan kiinnittää huomionne takaisin ruotsalaisten raporttiin ja sen johtopäätöksiin. Konsulttiyhtiö Governo, joka on tehnyt selvityksen Ruotsin hankintaviraston toimeksiannosta, toteaa muun muassa että yhteys ulkopuolisella rahoituksella toteutettavien kehityshankkeiden ja julkisten hankintojen välillä näyttää pitkälti puuttuvan. Tosin asiaa ei ole kenenkään toimesta systemaattisesti myöskään seurattu.

Lue johtaja Isa-Maria Bergmanin koko blogikirjoitus:
Innovaatioista uusi normaali

Kirjoittaja: Isa-Maria Bergman
Kuva: Nina Kaverinen


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 8.12.2022