Siirry sisältöön

Motivan uutiset 2021


13.4.2021 12.00

Energiaviraston ja Motivan yhteistyö saa aikaan muutosta laajalla rintamalla

Energiavirasto ja Motiva ovat julkaisseet koosteen, millaista vaikuttavaa työtä vuonna 2020 tehtiin päästöjen vähentämiseksi sekä energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi.


– Energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian edistämistoimilla oli hyvä tulosvuosi 2020. Korona ei kyykännyt tekemistä, kun perusosaaminen on vahvaa, prosessit kunnossa ja yhteistyö toimii, kiittelee Energiaviraston energiatehokkuusyksikön johtaja Heikki Väisänen.

Energiatehokkuussopimuksilla isoja säästöjä

Vuodesta 1997 lähtien energiatehokkuussopimuksilla on vähennetty hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 55 miljoonaa tonnia1). Tämä on hieman enemmän kuin Suomessa syntyi kasvihuonekaasupäästöjä vuonna 2019. Sopimukseen liittyneet yritykset ja kunnat ovat kolmen sopimusvuoden aikana tehdyillä toimilla saavuttaneet yhteensä lähes 290 miljoonan euron vuotuiset säästöt.

Energiansäästöoppia jo 25 vuotta

Jo neljännes vuosisadan ajan alakoulujen tokaluokkalaiset ovat oppineet energiasta ja sen säästöstä energiayhtiöiden lahjoittamien Hei, kaikki toimii -oppimateriaalien avulla. Vuonna 2020 yli 120 alakoulun tokaluokkalaiset osallistuivat jännittävään agenttiseikkailuun, ja pienet agentit ympäri Suomen tekivät mahtavat 80 900 säästötekoa.

Valtakunnallinen Energiansäästöviikko kannusti koulujen lisäksi myös yrityksiä ja yhteisöjä säästämään energiaa. Vuonna 2020 teemaviikko tavoitti 359 000 suomalaista.

Säännöllinen neuvonta ja kulutustieto tehokas yhdistelmä

Energiavirasto, Motiva, Oulun yliopisto ja Porvoon Energia kokeilivat yhdessä miten säännöllinen energianeuvonta ja sähkönkäytön online-kulutusseuranta auttavat kotitalouksia leikkaamaan sähkönkulutustaan. Kokeiluun osallistuneet kotitaloudet säästivät sähköä keskimäärin 10 prosenttia talvikuukausina. Nyt kaikki halukkaat voivat tilata sähköpostiinsa neuvontaa ja aloittaa oman sähködieetin.

Wattimaisteri opettaa suomalaisia

Arviolta vain joka kymmenes kotitalous hyödyntää energiayhtiönsä maksutonta online-palvelua. Kuitenkin kulutustieto – sähkönkäytön ajoittuminen ja määrä – ovat keskeisiä lähtötietoja, kun sähköä halutaan käyttää säästävästi ja ympäristöystävällisesti.

Wattimaisteri-peli tarjoaa rautaisannoksen energiatietoa, opastaa selkeillä animaatioilla online-palvelun käyttöön, alkuperätakuulla varmennetun sähkön ja kulutusjouston maailmaan. Pelin ja tietoaineiston laativat Motiva yhdessä alueellisten energianeuvojien ja Marttojen kanssa.

Energianeuvontaa helposti ja läheltä

Suomalaiset tavoittavat nyt energianeuvojan parilla klikkauksella Motivan verkkopalvelussa. Jokaisessa Manner-Suomen maakunnassa on myös oma alueellinen energianeuvoja. Kunnat, pk-yritykset ja kotitaloudet saavat neuvojilta opastusta siihen, miten voivat pienentää hiilijalanjälkeään tehostamalla energiankäyttöään.

Energiakatselmus karsii turhan kulutuksen

Motiva-mallin mukaisissa energiakatselmuksissa on havaittu, että energiatehokkuustoimia tekemällä teollisuuden pk-yritys voi säästää vuodessa keskimäärin 35 000 euroa ja toimistorakennuksissa vuotuiset säästömahdollisuudet ovat keskimäärin 11 000 euroa. Motivan pätevöittämät energiakatselmoijat auttavat pk-yrityksiä ja kuntia selvittämään kannattavia energiansäästökohteita ja karsimaan pois turhan kulutuksen.

Aurinkosähköä suomalaiskoteihin

Aurinkosähköä kotiin -kampanjasivustoa hyödynsi 25 000 uutta kävijää ja aurinkosähkön ja -lämmön syventävät sisällöt keräsivät yli 150 000 vierailua. Valtakunnallinen tapahtuma keräsi yli 900 aurinkosähkön hankinnasta kiinnostunutta suomalaista. Vuoteen 2025 mennessä kampanjan on arvioitu lisäävän aurinkosähkön tuotantoa Suomessa 11,4 GWh, joka vastaa noin 6 800 sinkkutalouden sähkönkulutusta.

Virtuaalisia kohtaamisia ja keskusteluja

Energia-aiheisia virtuaalitapahtumia järjestettiin lähes viikoittain, ja ne keräsivät yli 2 000 kuulijaa eri puolelta Suomea. Vuoden aikana järjestettiin ensimmäinen Talkcast, jossa kuultiin sekä Euroopan että Suomen energiapäättäjien ajatuksia.

Katso infograafi yhteistyömme tuloksista:




1) CO2-päästöjen vähenemät on laskettu marginaalisella sähkön päästökertoimella 600 tCO2/GWh.


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 7.4.2022