Siirry sisältöön

Motivan uutiset 2020


7.4.2020 14.00

Elintarvikehankintojen vastuullisuuskriteerit päivitetään

Vastuullisiin elintarvikehankintoihin kannustavat kriteerit päivitetään tänä vuonna. Päivitystyön tavoitteena on lisätä vastuullisuuskriteerien käyttöä julkisissa hankinnoissa.

Valtioneuvosto on edellyttänyt jo vuonna 2016 antamassaan periaatepäätöksessä, että julkisissa elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa tulee tavoitella korkeaa laatua ja kokonaistaloudellista kestävyyttä.

Jotta vastuullisuusnäkökohtien huomiointi elintarvikehankinnoissa olisi helpompaa, Motiva laati vuonna 2017 oppaan elintarvikehankintojen kriteereistä. Opas oli ensimmäinen laajempi ohjeistus vastuullisempiin elintarvikehankintoihin.

Elintarvikeala kehittyy nopeasti ja vastuullisuustietoa on aiempaa kattavammin saatavilla. Myös poliittinen tahtotila ja vastuullisuuskeskustelu on edennyt isoin harppauksin. Tästä johtuen kriteerien päivitys on tullut ajankohtaiseksi.

Hankintaopasta on ollut palautteen perusteella helppo käyttää, mutta päivityksen yhteydessä sitä selkeytetään ja tuoteryhmäkohtaisia vastuullisuustaustoituksia lisätään.

Toimivien kriteerien kehitys vaatii yhteistyötä

Päivitetyt kriteerit valmistuvat vuoden 2020 loppuun mennessä. Päivitystyö tehdään tiiviissä yhteistyössä hankkijoiden, ruokapalvelutuottajien, alan asiantuntijoiden, tukkujen, elintarviketeollisuuden ja tutkijoiden kanssa, jotta kriteereistä saadaan mahdollisimman toimivat ja vastuullisuuden kehittämiseen kannustavat.

Päivitystyön tavoitteena on lisätä vastuullisuuskriteerien käyttöä julkisissa hankinnoissa. Suuren volyymin takia julkisilla hankinnoilla voidaan edistää vastuullista elintarviketuotantoa ja tässä työssä mahdollisimman kannustavat hankintakriteerit ovat avainasemassa. Hankkeessa tehdään myös aktiivista viestintää kriteereiden jalkauttamiseksi osaksi ruokapalveluiden tuottajien arkea.

Työ on käynnistynyt päivitys- ja tietotarpeita kartoittavalla kyselyllä, joka on suunnattu ruokapalveluille, hankkijoille, elintarvikealan yrityksille sekä tukuille.

Voit vastata kyselyyn oheisesta linkistä 10.5.2020 mennessä:
Kyselyyn vastausaika on päättynyt. 

Tutustu kyselyn tuloksiin

Syksyllä 2020 tullaan järjestämään työpajoja, joissa pureudutaan tiettyjen tuoteryhmien kriteereihin sekä elintarvikkeiden hiili- ja vesijalanjälkitietoon. Kriteerien päivitystyön on tilannut maa- ja metsätalousministeriö ja työstä vastaa valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva Oy.

Lisätietoja:
Motiva Oy
asiantuntija Elina Ovaskainen
elina.ovaskainen@motiva.fi
puh. +358 (0) 9 6122 5066


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 7.4.2022