Siirry sisältöön

Motivan uutiset 2020


3.4.2020 9.00

Motivan yritysvastuuraportti vuodelta 2019 julkaistu

Yritysvastuuraportissa raportoimme toimintamme vastuullisuudesta sisältäen taloudellisen vastuun, ympäristövastuun sekä henkilöstövastuun. Raportin lopussa tarjoamme katsauksen muutamiin vastuullisten tekojemme tuloksiin.

Suomi on sitoutunut toteuttamaan YK:n globaalin kestävän kehityksen toimintaohjelman, Agenda2030, tavoitteita ja torjumaan ilmastonmuutosta. Motiva on valtion omistama kestävän kehityksen yhtiö, ja toimintamme tarkoitus on nopeuttaa siirtymistä kestävään yhteiskuntaan ja elämäntapaan. Tarjoamme julkishallinnolle, yrityksille, kunnille ja kuluttajille tietoa, ratkaisuja ja palveluja, joiden avulla ne voivat tehdä resurssitehokkaita, vaikuttavia ja kestäviä valintoja.

Yhtiömme koko toiminta perustuu kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen. Älykkäät energiaratkaisut, energiatehokkuus, kiertotalous, kokeilutoiminta ja sen skaalautuvuus sekä digitalisaation luomat mahdollisuudet ovat tekemisemme ytimessä. Kuluttajien valinnoilla on merkitystä ja tehtävämme on tarjota heille puolueetonta ja luotettavaa tietoa sekä neuvoja vastuullisiin valintoihin.

Omassa toiminnassamme kannamme vastuuta niin ympäristöstä, taloudesta kuin henkilöstöstä. Olemme laatineet oman ympäristösuunnitelman, jossa tähtäämme toimenpiteisiin oman hiilijalanjälkemme minimoiseksi. Tarjoamme henkilöstöllemme eri keinoin mahdollisuuden pitää hyvää huolta omasta työhyvinvoinnista ja kannustamme henkilöstöä muun muassa kestävään liikkumiseen.









Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 7.4.2022