Siirry sisältöön

Tuotannon optimaalinen hyödyntäminen

Kun paneelit on hankittu ja asennettu, aurinkosähkön tuotantoon ei voi enää juurikaan vaikuttaa. Hankintavaiheessa sopivalla voimalan mitoittamisella sekä aurinkopaneelien suuntaamisella asennusvaiheessa voidaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon tuotoa paneeleista saadaan. Paneelit saadaan tuottamaan sähköä mahdollisimman tehokkaasti pitämällä ne puhtaina esimerkiksi puiden lehdistä ja vähentämällä varjostuksia.

Käyttäjä hyötyy aurinkovoimalan tuottamasta sähköstä eniten käyttäessään mahdollisimman suuren osan aurinkosähköstä itse ja syöttäessään mahdollisimman vähän sähköä valtakunnan verkkoon. Tähän voi vaikuttaa omilla toimilla käynnistämällä esimerkiksi pesukone ja muut runsaasti energiaa kuluttavat laitteet aurinkoiseen päiväaikaan ilta-ajan sijaan.

Sähköntuotanto voidaan aurinkoisella säällä ohjata myös esimerkiksi suoraan vesivaraajaan lämmittämään käyttövettä.

Rakennusten energiamääräysten ja hiilidioksidin päästötavoitteiden kiristyessä erilaiset hybridienergiajärjestelmät yleistyvät. Niissä sähkön ja/tai lämmön tarve katetaan useammasta kuin yhdestä lähteestä. Hybridienergiajärjestelmät rakennuksissa vaativat entistä älykkäämpiä ohjausjärjestelmiä.
Esimerkki aurinkosähkön tuotannon ja sähkön kulutuksen jakautumisesta päivän aikana
Kuva 1. Esimerkki aurinkosähkön tuotannon ja sähkön kulutuksen jakautumisesta päivän aikana.

Esimerkki:
Sähkölämmitteinen talo, jossa on vastuksin varustettu lämminvesivaraaja ja josta ostetaan ja myydään sähköä verkkoon vaihtelevaan hintaan. Optimaalinen ohjaus käyttää hyväksi sähkön muuttuvaa hintaa: kun ostosähkö on edullista, lämminvesivaraajaa ladataan kohti sen maksimilämpötilaa. Myös aurinkosähköllä ladataan varaajaa, kun sitä on tarjolla.

Vastaavasti sähkön ollessa kallista varaajaa ei ladata, vaan sieltä otetaan lämpöä esimerkiksi lämpimään käyttöveteen, kunnes saavutetaan varaajan minimilämpötila. Älykästä ohjausta tarvitaan energiavaraston lataamisessa ja purkamisessa. Energian varastointi merkitsee käytännössä kulutuksen aikaistamista tai lykkäämistä.



Sivua päivitetty viimeksi 2.8.2022