Siirry sisältöön

Yhteydenotto kuntaan

Pientuotantohankkeessa on jo ennen laitteistojen hankintaa varmistettava kunnan rakennusvalvonnasta suunnitellun sijoituspaikan kaava- ja rakennusmääräykset ja siten mahdollisuus sijoittaa laitteisto kyseiseen paikkaan. Vaadittavat luvat vaihtelevat kunnittain ja laitostyypeittäin, ja riippuvat laitoksen ominaisuuksista, kuten koosta ja sijoituspaikasta.

Pienvoimalaitokselle tarvittava lupa voi olla rakennuslupa, toimenpidelupa tai lupaa ei tarvita ollenkaan. Katon lappeen suuntaisesti asennetut aurinkopaneelit on useissa kunnissa vapautettu luvista, jolloin vain kaupunkikuvaan tai ympäristöön merkittävästi vaikuttavan aurinkopaneelin tai -keräimen asentaminen tai rakentaminen vaatii toimenpideluvan. Poikkeuksena ovat muun muassa suojellut rakennukset, minkä lisäksi myös suuret järjestelmät voivat edellyttää esimerkiksi rakennusluvan. Suojelukohteissakaan aurinkosähkö ei ole suoraan poissuljettu, vaan näissä tehdään tapauskohtaista harkintaa. Pientuulivoimalaitoksilta edellytetään usein maisemallisten vaikutusten arviointia. Tuulivoiman pientuotannolle vaaditaan useimmiten kaava-alueella rakennus- tai toimenpidelupa. Kaava-alueen ulkopuolella vaaditaan tyypillisesti vain toimenpidelupa.

Rakennushankkeisiin liittyvää lupatietoa löytyy myös kootusti LUPAPISTE.fi -verkkopalvelusta. Sivustolla luvanhakijat voivat lähettää rakentamiseen liittyviä neuvontapyyntöjä ja rakennushankkeiden suunnitelmat voidaan valmistella alusta loppuun sähköisesti yhdessä viranomaisten ja muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa. Lupapiste sujuvoittaa lupakäsittelyä ja vapauttaa luvanhakijan virastoaikatauluista sekä paperisten asiakirjojen toimittamisesta.

Kunnan rakennusvalvonnasta kannattaa myös tiedustella milloin naapurien kuuleminen on tarpeellista. Esimerkiksi aurinkopaneelien asennuksessa ei naapurien mielipidettä välttämättä tarvita, mutta pientuulivoimalaitoksen rakentamisen yhteydessä se todennäköisesti vaaditaan, mikäli laitteisto on näköetäisyydellä naapuritalosta. Vaikka virallista kuulemismenettelyä ei vaadittaisikaan, hyvän naapurisovun vuoksi on syytä kuitenkin ilmoittaa aikomuksistaan naapureille.


Sivua päivitetty viimeksi 4.3.2024