Siirry sisältöön

Uusiutuva energia

Valtio, kunnat ja kuntayhtymät tuottavat ja hankkivat vuosittain mittavia määriä sähkö- ja lämpöenergiaa. Sähkömarkkinoiden avauduttua kuntien asema paikallisena energiantuottajana on muuttunut. Nykyisin kunnat voivat toimia energiantuottajina, hankkijoina tai molempina.

Uusiutuvista energialähteistä tuotetulla energialla edistetään kestävän kehityksen toteutumista kunnissa. Päästöjen vähenemisen ohella uusiutuvien energialähteiden käyttö lisää myös alueellista hyvinvointia. Esimerkiksi paikalliseen biopolttoaineiden hankintaan perustuva lämpöyrittäjyys vahvistaa kunnan elinkeinoelämää luomalla uusia työpaikkoja alueelle.

Energiatehokkuuden parantaminen ja uusiutuvan energian valitseminen ovat keskeistä siellä, missä energiaa kuluu eniten. Kuntien energiankulutuksesta lähes 90 prosenttia koostuu kiinteistöjen lämmityksestä ja muusta energiankäytöstä.

Kunta uusiutuvan energian edistäjänä

Jotta uusiutuvan energian käyttöä ja sen tuotantoa voidaan lisätä, pitää tavoitteet liittää esimerkiksi johtamisjärjestelmään sekä erilaisiin strategioihin ja sitoumuksiin. Näin varmistetaan se, ettei työ ole vain yhden osaston tai yksikön tiedossa, vaan leviää koko organisaatioon. Päättäjien ja virkamiesten yhteistyö on keskeistä.

Tärkeää on myös vastuuttaa työ uusiutuvan energian lisäämiseksi oikein sekä huolehtia tarvittavasta resurssoinnista ja henkilöstön koulutuksesta.

Työstä kannattaa myös viestiä omilla verkkosivuilla ja muissa kanavissa sekä hyödyntää viestinnässä myös erilaisia valtakunnallisia kampanjoita ja teemaviikkoja, kuten Energiansäästöviikkoa ja Liikkujan viikkoa sekä niiden paikallisia tapahtumia.

Yhteistyössä on voimaa

Kuntasektorilla yhteistyö muiden kuntien kanssa on tärkeää. Kuntien verkostoissa, kuten Resurssiviisaat kunnat (Fisu) ja hiilineutraaliuteen tähtäävät Hinku-kunnat, saa tietoa muiden tekemistä hyvistä ratkaisuista uusiutuvan energian edistämiseksi.

Kunnat ja valtio voivat edistää yritysten kasvua ja innovaatioiden kehittymistä julkisilla hankinnoilla, muun muassa tarjoamalla kokeilualustoja ja mahdollisuuksia pilotointiin. Vuorovaikutteiset keskustelut yritysten kanssa eli niin sanotut markkinavuoropuhelut ovat hyvä keino tarkentaa hankinnan teknisiä yksityiskohtia, vaatimuksia, valintakriteereitä ja sopimusehtoja.

Toimivat yhteistyöverkostot auttavat löytämään kaikkien kannalta hyviä ratkaisuja. Etenkin monissa kaupungeissa maa on kallista ja eri maankäyttömuodot kilpailevat keskenään. Uusiutuvaa energiaa kannattaa ottaa käyttöön luovasti. Esimerkiksi kiinteistökohtainen rakennusten katoille sijoitettu aurinkoenergiatuotanto voi olla toimiva ratkaisu. Monissa julkisissa kiinteistöissä, kuten logistiikkakeskuksissa, urheiluhalleissa ja kauppakeskuksissa riittää suuria kattopintoja hyötykäyttöön. Toisaalta erilaiset teollisuusalueet voivat soveltua maaperustaiseen, keskitettyyn aurinkoenergian tuotantoon.


Sivua päivitetty viimeksi 30.7.2024

Esikatseluversio