46 hakutulosta
Näytä hakutuloksia aihealueittain
Alueen kiinteistöjen lämmityksen energiankäyttö (2014) 2% 5% 14% Kaukolämpö Öljy Sähkö Puu 16% 63% Maalämpö KUVA 9. Alueen kiinteistöjen lämmityksen energialähteet Alueen rakennuskannasta noin 64 % on asuinrakennuksia, joista 25 % on pientaloja. Kerros- ja rivitaloista valtaosa lämpiää kaukolämmöllä.
Kiinteistöjen lämmityksen energialähteet 2016.
Tehdasalueet sisältävät yleensä sekä tuotantorakennuksia että muita ei-tuotannollisessa käytössä olevia kiinteistöjä.
Julkisella sektorilla suurin osa energiasta kuluu kiinteistöjen lämmitykseen ja niiden muuhun energiankäyttöön sekä joukkoliikenne- ja kuljetuspalveluissa. Näistä toiminnoista löytyy myös suurin säästöpotentiaali.
Työpaja kannattaa järjestää, kun energiakatselmoijalla on riittävä näkemys ja tuntemus kohteen energiankäytöstä ja sen nykytilasta. Työpajassa on hyvä käydä systemaattisesti läpi vähintään tyypillisten pääkohteiden energiankäytön nykytilanne, ongelmat ja tunnistetut kehitystarpeet.
Ohjelmassa mukana oleminen velvoittaa kaupunkia seuraamaan ja raportoimaan kaupungin energiankäytön, uusiutuvan energian käytön muutokset sekä kaupungin kiinteistöjen kokonaisenergiankulutuksen ja kulutuksien muutokset.
Lisätietoja ja hakuohjeet: Business Finlandin (businessfinland.fi) energiatuki, energiatuen rahoitusehdot ja asiointipalvelu (businessfinland.fi) 6-2024 Syväselvitystuki Business Finland MIHIN: Energiankäytön tehostamiseksi, uusiutuvan energian käytön osuuden kasvattamiseksi tai yrityksen energiankäytön muuttamiseksi vähähiiliseksi omassa energiankäytössä KENELLE: Energiatehokkuussopimukseen
Osapuolet sitoutuvat selvittämään mahdollisuuden ja kustannustason huoneistojen kulutustyyppikohtaiseen energiankäytön mittaamiseen. Kulutustyypit ovat kohdan 2.6 mukaiset. Selvitykseen kuuluu myös tiedonsiirron selvittäminen asukkaiden käyttämään energiankäytön seurantapalveluun.
KIINTEISTÖN JÄÄHDYTYSJÄRJESTELMÄN ENERGIAKATSELMUKSEN TOTEUTUSOHJE Ei julkaista painotuotteena Kiinteistön jäähdytysjärjestelmän energiakatselmuksen toteutusohje Motiva Oy Copyright Motiva Oy, Helsinki, joulukuu 2015 2 Esipuhe Työssä on laadittu kiinteistöjen jäähdytysjärjestelmien katselmointiohje suunnattuna kiinteistöjen energiakatselmoijille.
4 0 3 2 1 LIITE 2 2 (3) Selvitettiinkö tarkastelualueen energiatase jaoteltuna sähköntuotantoon, lämmöntuotantoon ja kiinteistöjen lämmitykseen? 4 0 3 2 1 4 0 3 2 1 4 0 3 2 1 Kyllä Ei 0 Analysoitiinko uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämismahdollisuuksia sähkön- ja lämmön tuotannossa sekä kiinteistöjen lämmi- Kyllä tyksessä?