Muut tiedotteet
16.12.2024 TEM: Komissio hyväksyi puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelman
Euroopan komissio hyväksyi 13.12.2024 Suomen valtiontukiohjelman puhtaan siirtymän teollisten investointien edistämiseksi. Tukiohjelma koskee Suomessa toteutettavia investointeja, joiden tukikelpoiset kustannukset ovat vähintään 30 miljoonaa euroa.
Valtioneuvosto on päättänyt 12.12.2024 jakaa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa 2 474 000 euroa itäisen Suomen Metsäbiotalouden uudet avaukset -kasvuohjelmaan.
12.12.2024 TEM: Viidelle uuden energiateknologian investoinnille tukea yli 64 miljoonaa euroa
Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt investointitukea viidelle uuden energiateknologian suurelle demonstraatiohankkeelle yhteensä noin 64,6 miljoonaa euroa. Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen allekirjoitti tukipäätökset 11.12.2024. Tuetut investoinnit liittyvät sähköpolttoaineiden, vedyn ja biokaasun tuotantoon sekä biopohjaisen hiilidioksidin talteenottoon ja energian varastointiin.
21.11.2024 OM: Digiraati helpottaa lasten ja nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
Oikeusministeriö on avannut Digiraati.fi-palvelun, jossa viranomaiset ja järjestöt voivat kuulla lapsia ja nuoria ja ottaa heitä mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lapsille ja nuorille Digiraati tarjoaa kanavan ottaa kantaa heille tärkeisiin asioihin ja vaikuttaa päätöksentekoon.
14.11.2024 YM: Ympäristöministeriö antoi asetuksen asuin-, majoitus- ja työtiloista
Asuin-, majoitus- ja työtila-asetus joustavoittaa asuinrakennuksen ja sen rakennuspaikan suunnittelua sekä asumiseen tarkoitettujen tilojen ominaisuuksia koskevia vaatimuksia. Asetus korvaa samannimisen asetuksen vuodelta 2017.