Energiayhteisöön liittyvät termit
Datahub
Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä. Sitä ylläpitää kantaverkkoyhtiö Fingrid. Datahub-palvelussa käsitellään sähkön käyttöön ja tuotantoon liittyviä tietoja sähkönkäyttöpaikan perusteella. Datahub-palvelu mahdollistaa tuotannon sekä kulutuksen netotuksen sekä energiayhteisölaskelmien suorituksen.
Erillinen linja
Erillinen linja määritellään sähkömarkkinalaissa. Sillä tarkoitetaan sähköjohtoa, joka liittää:
Erillisen linjan rakentaminen ei ole luvanvaraista toimintaa, eli erillistä linjaa voidaan hyödyntää tuotanto- ja kulutuspaikan liittämiseen ilman paikallisverkkoyhtiön lupaa.
Erillinen linja saa liittää yhden tuotantopisteen vain yhteen kulutuspisteeseen, minkä lisäksi erillinen linja ei saa muodostaa rengasyhteyttä eri käyttöpaikkojen välille. Tällöin toiminnan katsottaisiin olevan luvanvaraisen sähköverkon rakentamista.
- erillisen tuotantoyksikön erilliseen asiakkaaseen ja
- tuottajan ja sähköntoimittajan niiden omiin tiloihin, tytäryrityksiin tai asiakkaisiin suoraa sähköntoimitusta varten.
Erillisen linjan rakentaminen ei ole luvanvaraista toimintaa, eli erillistä linjaa voidaan hyödyntää tuotanto- ja kulutuspaikan liittämiseen ilman paikallisverkkoyhtiön lupaa.
Erillinen linja saa liittää yhden tuotantopisteen vain yhteen kulutuspisteeseen, minkä lisäksi erillinen linja ei saa muodostaa rengasyhteyttä eri käyttöpaikkojen välille. Tällöin toiminnan katsottaisiin olevan luvanvaraisen sähköverkon rakentamista.
Hyvityslaskenta
Hyvityslaskentaa sovelletaan paikallisen energiayhteisön ja aktiivisten asiakkaiden ryhmän sähkön pientuotannon jakamisessa.
Hyvityslaskennassa tuotettu sähkö hyödynnetään ensin täysimääräisesti siinä käyttöpaikassa, johon sähköntuotanto on kytketty, tyypillisesti kiinteistösähkön käyttöpaikassa. Tämän käyttöpaikan sähkönkulutuksen ylittävä sähköntuotanto jyvitetään kiinteistön muille sähkönkäyttöpaikoille, esimerkiksi kerrostalon huoneistoille, ennalta sovittujen jako-osuuksien mukaisesti. Jos hyvityslaskennalla käyttöpaikalle jyvitetty sähkö ylittää kyseisen käyttöpaikan sähkönkulutuksen, ylittävä osuus myydään ylijäämäsähkönä yleiseen sähköverkkoon jakotavan SMA tai SMB mukaisesti.
Tuotetun sähkön ja sähkönkulutuksen tasetta tarkastellaan tasejaksoittain, joiden pituus on 15 minuuttia (tasejakson sisäinen netotus).

Hyvityslaskennan jakotapa SMA
Mikäli energiayhteisön jäseneltä jää hänelle hyvitettyä sähköä käyttämättä, hyvityslaskennan jakotavassa SMA ylijäämäsähkö kirjautuu energiayhteisön yhteiselle tuotantokäyttöpaikalle. Kaikilta jäseniltä käyttämättä jäänyt ylijäämäsähkö summautuu yhteen tälle samalle tuotantokäyttöpaikalle.
Tuotantokäyttöpaikalle solmitaan valitun sähköyhtiön kanssa ylijäämäsähkön myyntisopimus, jonka ehtojen mukaisesti kaikki tuotantokäyttöpaikalle kirjautuva sähkö myydään sähköyhtiölle. Taloudellisen hyödyn myydystä sähköstä saa tuotantokäyttöpaikan omistaja, esimerkiksi taloyhtiö.
Huom! Kuva aukeaa isommaksi hiirellä klikkaamalla.

Hyvityslaskennan jakotapa SMB
Hyvityslaskennan jakotavassa SMB jokaiselle energiayhteisön jäsenelle luodaan oma virtuaalinen sähkön tuotantokäyttöpaikka. Mikäli energiayhteisön jäseneltä jää hänelle hyvityslaskennalla jyvitettyä sähköä käyttämättä, ylijäämäsähkö kirjautuu jäsenen tuotantokäyttöpaikalle.
Jokainen jäsen solmii oman ylijäämäsähkön myyntisopimuksen tuotantokäyttöpaikalleen haluamansa sähköyhtiön kanssa. Kaikki tuotantokäyttöpaikalle kirjautuva ylijäämäsähkö myydään kyseiselle yhtiölle ja taloudellisen hyödyn myynnistä saa suoraan energiayhteisön jäsen.
Huom! Kuva aukeaa isommaksi hiirellä klikkaamalla.
Jokainen jäsen solmii oman ylijäämäsähkön myyntisopimuksen tuotantokäyttöpaikalleen haluamansa sähköyhtiön kanssa. Kaikki tuotantokäyttöpaikalle kirjautuva ylijäämäsähkö myydään kyseiselle yhtiölle ja taloudellisen hyödyn myynnistä saa suoraan energiayhteisön jäsen.
Huom! Kuva aukeaa isommaksi hiirellä klikkaamalla.
Suljettu jakeluverkko
Suljettu jakeluverkko on verkko, jossa jaetaan sähköä maantieteellisesti rajatulla teollisuus- tai elinkeinoalueella tai yhteisiä palveluja tarjoavalla alueella. Siinä ei toimiteta sähköä kotitalousasiakkaille, pois lukien satunnainen käyttö pienessä määrässä kotitalouksia, joilla on työsuhteeseen perustuvia tai vastaavia yhteyksiä jakeluverkon omistajaan. Tämä siis sulkee pois kansalaisten energiayhteisöt suljetun jakeluverkon asiakkaina.
Käytännössä suljettu jakeluverkko tai kiinteistöverkko kuten vaikkapa yhdellä kiinteistöllä oleva kauppakeskus voivat muodostaa energiayhteisön nykyisten säännösten puitteissa. Suljettu verkko tarvitsee aina Energiavirastosta saadun luvan.
Lisätietoja verkkotoiminnan luvanvaraisuudesta Energiaviraston verkkosivuilta:
Verkkotoiminnan luvanvaraisuus

Takamittarointi
Yksittäisten asuntojen sähkömittarit kuuluvat kiinteistön sisäiseen kiinteistöverkkoon, jolloin koko kiinteistöllä on käytössä vain yksi jakeluverkkoon kytketty mittari sekä sähkösopimus. Tämä koko kiinteistön summamittari yhdistää yleisen kiinteistösähkön sekä erillisten asuntojen sähkönkäytön. Yksittäisten asuntojen sähkönkulutus määritetään asuntokohtaisen mittarin avulla, ja kiinteistön haltija laskuttaa asukkaalta maksua sähköstä ennalta sovitun laskentaperiaatteen mukaisesti.
Tasejako
Sähköverkon sähkönkulutuksen ja -tuotannon on oltava aina tasapainossa, jotta sähkön laatu pysyy korkealla.
Sähkömarkkinoilla sähköä myydään ja ostetaan vielä toistaiseksi 60 minuutin mittaisissa kaupankäyntijaksoissa. Kun energiamurros etenee, ja sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon määrä kasva, on tarpeen päivittää sähkömarkkinamallia yhteensopivaksi uuden tuotantorakenteen kanssa, jotta tuotannon ja kulutuksen tasapainotus toimii luotettavasti markkinahintojen ohjaamana.
Siksi markkinoilla tehdään siirtymää kohti yhteistä eurooppalaista 15 minuutin kaupankäyntijaksoa. Ensimmäinen askel tähän on 15 minuutin taseselvitysjaksoon siirtyminen, mikä tapahtui Suomessa keväällä 2023.
Jokaisen sähkönmyyjän on hankittava sähköjärjestelmään mahdollisimman tarkasti yhtä paljon sähköä kuin sen asiakkaiden odotetaan kuluttavan. Taseselvityksellä tarkoitetaan kunkin taseselvitysjakson aikana toteutuneiden sähkökauppojen selvittämistä, jonka tuloksena saadaan sähkömarkkinoiden osapuolen sähkötase ja tasepoikkeama.
Sähkömarkkinoiden osapuolilla on oltava toimija, joka tasapainottaa osapuolen sähkötaseen. Sähköyhtiö voi toimia itse tasevastaavana tai tasevastaavana voidaan käyttää ulkopuolista yritystä. Kun tasevastaavalle syntyy tasepoikkeamaa, Fingrid joutuu tasapainottamaan sähköverkkoa esimerkiksi lisäämällä sähköntuotantoa, mistä syntyy kustannuksia. Tasevastaava joutuu maksamaan tasepoikkeamaansa vastaavasti lisämaksuja korvatakseen kustannukset
Tasejakson sisäisessä netotuksessa tarkastellaan tuotetun sähkön pientuotannon määrää, sekä sen sähkönkäyttöpaikan sähkön kulutusta, mihin tuotantolaitos on kytketty. Tasejakson aikainen sähkönkulutus, sekä tuotetun sähköenergian määrä vähennetään toisistaan, ja laskennan perusteella kyseiselle tasejaksolle merkataan joko sähkön kulutusta tai tuotantoa lukujen erotusta vastaava määrä.
pohjautuu datahubin tietomallissa käyttöpaikan rinnakkaiskäyttöpaikkatietoon sekä pientuotantokäyttöpaikan tuotantolaitteen maksimitehotietoon. Netotuslaskenta suoritetaan aina, kun rinnakkaiskäyttöpaikkatieto on ilmoitettu ja pientuotantolaitteiden maksimitehon yhteenlaskettu summa on enintään 100 kVA.

Virtuaalinen tuotantokäyttöpaikka
Sähköverkkoyhtiön luoma virtuaalinen tuotantokäyttöpaikka, jonka avulla energiayhteisön jäsenet voivat myydä ylijäämäsähköä jakeluverkkoon jakotavan SMB mukaisesti. Virtuaalinen tuotantokäyttöpaikka liitetään jäsenen sähkönkäyttöpaikan yhteyteen.