Siirry sisältöön

Energiayhteisöjen UKK

Tähän osioon on koottu energiayhteisöihin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia.


Voiko taloyhtiön paikallisessa energiayhteisössä osakkaista osa olla jäseniä ja osa ei?

Kyllä. Taloyhtiön osakkaiden osallistuminen paikalliseen energiayhteisöön on vapaaehtoista. Kuitenkin, mikäli energiayhteisö on nimenomaan paikallinen energiayhteisö, eli energiayhteisö on taloyhtiön perustama, ja taloyhtiö vastaa investoinnista, osakkaat, jotka kieltäytyvät osallistumasta energiayhteisöön ja hyvityslaskentaan, eivät hyödy hyvityslaskennasta, mutta joutuvat kuitenkin taloyhtiön osakkaina osallistumaan investointikustannuksiin.

Jos taloyhtiön kaikki osakkaat eivät ole jäseniä, onko silloin muotona aktiivisten asiakkaiden ryhmä, jos vaikkapa vain yksi osakas ilmoittaa jäävänsä pois?

Ei ole. Aktiivisten asiakkaiden ryhmä muodostuu vain, jos vain kyseinen ryhmä osallistuu investointikustannuksiin ja ryhmän ulkopuoliset eivät osallistu siihen. Jos esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmä on hankittu jo aiemmin taloyhtiön hankintana, johon kaikki ovat silloin osallistuneet ja myöhemmin perustetaan energiayhteisö jakamaan kiinteistösähkönkulutuksen ylittävää sähköntuotantoa osakkaille, tätä varten voidaan perustaa vain paikallinen energiayhteisö, johon kaikkien osakkaiden ei kuitenkaan tarvitse liittyä.

Mistä taloyhtiö saa energiayhteisöön liittyvät sähkönkäyttötiedot?

Jakeluverkonhaltija rekisteröi energiayhteisön antamat tiedot Fingridin ylläpitämään datahubiin.Datahubissa on asiakasportaali, johon kirjautumalla löytyy kaikki taloyhtiön ja energiayhteisön käyttöpaikkoihin liittyvät sähkönkäyttötiedot. Datahubin asiakasportaaliin pääsee kirjautumaan energiayhteisön valtuuttama henkilö, esim. isännöitsijä.

Voiko esimerkiksi kyläyhdistys perustaa energiayhteisön?

Kyläyhdistys ei voi perustaa tällä hetkellä hyvityslaskentaan perustuvaa energiayhteisöä, sillä nykylainsäädännön mukaiseen energiayhteisöön osallistuvien sähkönkäyttöpaikkojen pitää sijaita samalla kiinteistöllä tai kiinteistöryhmällä, sekä saman sähköliittymän alaisuudessa.

Millainen on rengasyhteys?

Rengasyhteys tarkoittaa, että kohteeseen tai kohteesta voidaan syöttää sähköä kahta kautta. Lainsäädännön mukaan kaiken tuotantolaitteiston tuottaman sähkön tulee siirtyä suoraan tuotantolaitteistosta kulutuskohteeseen, kuten taloon tai asuntoon. Tuotantolaitoksen tulee liittyä kulutukseen yhdellä johdolla, eikä sähköä saa missään tilanteessa siirtyä tuotantolaitteiston kautta kulutuskohteesta toiseen.


Jos hankkii aurinkopaneelit taloyhtiöön, onko aina järkevää perustaa energiayhteisö?

Lähtökohtaisesti kyllä. Hyvityslaskenta mahdollistaa suuremman aurinkopaneelijärjestelmän mitoituksen, jolloin järjestelmän suhteellinen hankintahinta (€/kWp) pienenee, ja aurinkosähköä voidaan hyödyntää pelkän kiinteistösähkön lisäksi kattamaan osakkaiden sähkönkulutusta. Nämä parantavat investoinnin kannattavuutta.

Keskustelut ja päätöksenteko pitää kuitenkin tehdä taloyhtiökohtaisesti ja mielellään hyödyntää aurinkosähköselvitystä päätöksenteon apuna. Energiayhteisöjen huomioiminen aurinkosähköjärjestelmän mitoituksessa kasvattaa voimalan kokoluokkaa, jolloin voimala luonnollisesti vaatii enemmän tilaa. Jos aurinkopaneeliasennuksille sopivaa pinta-alaa ei ole tarpeeksi, tämä rajoittaa hankittavan järjestelmän kokoa, ja kiinteistösähkön ylittävän energiantuotannon määrä on vähäisempää. Tällöin energiayhteisön perustaminen ei välttämättä ole kannattavaa. Aurinkovoimalan koon kasvattaminen suurentaa myös investointikustannuksia, mikä voi vaikuttaa taloyhtiön investointihalukkuuteen etenkin korkeiden korkojen aikoina.

Onko taloyhtiön sähkön myynnissä tilanteita, jolloin taloyhtiö joutuu maksamaan myydystä sähköstä sähköyhtiölle?

Jos verkkoon myydystä sähköstä maksetaan spot-sähkön hinnan mukainen korvaus, ja sähkön hinta on negatiivinen, joudutaan maksamaan verkkoon syötetystä sähköstä. Tämän vaikutus investoinnin kannattavuuteen on kuitenkin olemattoman pieni, sillä taloyhtiön aurinkosähköjärjestelmissä verkkoon myytävän sähkön osuus on hyvin pientä sen kokonaistuottoon verrattuna.

Millainen vaikutus energiayhteisön perustamisella on aurinkosähköjärjestelmän takaisinmaksuaikaan?

Energiayhteisön perustaminen parantaa aurinkosähköinvestoinnin kannattavuutta kahdella tapaa. Kun aurinkosähköjärjestelmän kokoluokkaa kasvatetaan, sen investointikustannukset suhteessa tehoon [€/kWp] pienenee. Lisäksi energiayhteisön avulla aurinkosähköjärjestelmällä tuotettu sähkö saadaan käytettyä paremmin taloyhtiön omassa käytössä, mistä saa yleensä paremman taloudellisen hyödyn kuin sähkön myynnistä sähköverkkoon.

Motivan Teemu Kettunen on käsitellyt hyvityslaskennan hyötyjä vuonna 2021 julkaistussa blogikirjoituksessa:
Taloyhtiöissä tapahtui aurinkosähkön kannattavuusloikka

Miten energiayhteisö vaikuttaa rakennuksen E-lukuun?

Rakennuksen omistaman oikeushenkilön (esim. asunto-osakeyhtiö tai kiinteistöosakeyhtiö) tai asukkaan (esim. omakotiasukas) suoraan itse omistaman sähkön pientuotantolaitteiston tuottama sähkö pienentää rakennuksen E-lukua erikseen määritettyjen laskentasääntöjen mukaisesti. E-lukulaskennassa keskeisenä vaatimuksena on sähköntuotantolaitteiston suora omistus.

Energiayhteisön perustaminen tai hyvityslaskenta eivät suoraan vaikuta rakennuksen E-lukuun. Kiinteistön sisäisen energiayhteisön perustaminen kuitenkin kasvattaa kiinteistöön hankittavan sähköntuotantolaitteiston kokoa/tehoa, mikä pienentää rakennuksen E-lukua.


Kun taloyhtiöön perustetaan energiayhteisö, niin miten jakosuhde määritellään? Tapahtuuko se asunnon neliöiden suhteessa vai voidaanko se tehdä esim. aurinkosähköön tehtävän investoinnin suhteessa?

Jos aurinkosähköjärjestelmä taloyhtiöön on hankittu koko taloyhtiön hankkeena, on luontevaa jakaa ylijäämäsähkö osakkailleosakeomistusten suhteessa. Jos tästä ylijäämäsähkön jakosuhteesta haluttaisiin poiketa, kannattaa varmistaa taloyhtiölainsäädännön asiantuntijalta, onko suunniteltu jakotapa mahdollinen.

Jos aurinkosähköjärjestelmä mitoitetaan taloyhtiön kiinteistösähkön käytön mukaan, eikä aurinkopaneelien tuottamaa energiaa riitä reilusti jaettavaksi osakkaille, kannattaako perustaa energiayhteisö?

Jos energiayhteisön ylläpidosta tai hallinnasta ei koidu kustannuksia taloyhtiölle, on energiayhteisön perustaminen kannattavaa. Energiayhteisössä kaikki kiinteistösähkön tarpeen yli tuotettu sähkö voidaan käyttää taloyhtiössä, mikä hyödyttää osakkaita ylijäämäsähkön myyntiä enemmän. Jos kiinteistösähkön ylittävä aurinkosähkön tuotanto on vähäistä, ja energiayhteisön ylläpidosta tai sen hallinnasta koituu taloyhtiölle kustannuksia, voivat energiayhteisön ylläpidon kustannukset olla saatuja hyötyjä suurempia.

Voiko energiayhteisön yksi osakas saada lähes kaiken aurinkosähkön, jos muut ei käytä paljoakaan? Esimerkiksi, jos yksi osakas lataa sähköautoa, ja muut osakkaat eivät samaan aikaan juurikaan käytä sähköä, voidaanko aurinkosähköä suunnata osakkaalle sähköauton lataukseen, jolloin ylijäämäsähkön myyntiä voitaisiin pienentää?

Kiinteistösähkön ylittävä aurinkosähkön määrä jaetaan osakkaille ennalta määritettyjen jako-osuuksien mukaisesti, eli osakkaiden kunkin hetken sähkönkulutus ei vaikuta osakkaille jyvitettävän sähkön määrään. Se vaikuttaa vain sähköverkkoon myydyn sähkön määrään. Jako-osuuden muuttaminen tilannekohtaisesti osakkaiden sähkönkäytön tarpeen mukaan ei ole mahdollista.

Taloyhtiöissä osakkaat tekevät päätökset. Miten aurinkosähköhankinnan taakse saadaan myös ne osakkaat, jotka eivät itse asu talossa ja eivät suoraan hyödy itsetuotetusta sähköstä?

Hyvityslaskennalla huoneistojen sähkönkulutukseen jyvitetystä sähköstä saa hyödyn huoneiston sähkösopimuksen omistaja, siis vuokralainen, jos huoneisto on vuokrattu. Näin ollen osakkaat, jotka eivät asu taloyhtiössä, eivät saa huoneistolle jyvitetystä sähköstä hyötyä samaan tapaan kuin asukasosakkaat. Huoneistolle jyvitettävää aurinkosähköä voi kuitenkin käyttää asunnon vuokraamisessa houkuttimena tai siitä saatavan hyödyn voi sisällyttää vuokraan.



Sivua päivitetty viimeksi 25.11.2024