Siirry sisältöön

39 hakutulosta

Hankkeeseen sisältyivät monitoimitalon suunnittelu, paikalla olleiden vanhojen rakennusten purkaminen sekä monitoimitalon rakentaminen. Lemminkäinen PPP Oy vastaa monitoimitalon hoidosta, ylläpidosta, käyttäjäpalveluista ja sopimuksen aikaisista perusparannuksista seuraavat 25 vuotta aina vuoteen 2039 asti.
Onko kiinteistöjen osalta tehty tai odotettavissa merkittäviä sähkönkulutukseen vaikuttavia muutoksia (esim. uusien kiinteistöjen rakentaminen, vanhojen peruskorjaus, tilatehokkuuden kasvattaminen, muutto uusiin tiloihin, käytön muuttuminen)? Liikkuminen Tietoa henkilöstön työmatkaliikenteestä.
Nyt näkee selvästi, laajassa kuvassa, että vaikka rakentaminen sakkaa, niin energia- ja energiatehokkuuspuolella työmäärä kasvaa kokoajan. Kiinteistöjä pitää remontoida ja uudistaa.
Ensin kilpailutettiin laitoksen tekninen suunnittelu ja rakentaminen kokonaisvastuuurakkana. Sen jälkeen kunta vastasi perustusten toteuttamisesta laitoksen toimittajan tekemän suunnitelman mukaan. Hankinnassa käytettiin rajoitettua menettelyä. Pisteytyksessä kunkin osa-alueen heikoin sai yhden pisteen, toiseksi heikoin kaksi pistettä jne.
L I S ÄT I E T O J A Vaikka siirrettävä ja uudelleenkäytettävä rakennus tai rakennusosa ei kaikilta osin vastaisi uusimpia esim. energiatehokkuusvaatimuksia, on päästöjen (CO2) kokonaisvaikutus edullisempi kuin vastaavankokoisen täysin uuden ja eikierrätettävistä rakennusosista toteutettavan rakennuksen rakentaminen.
Julkisen sektorin rakennuksen rakentaminen perustuu poliittiseen päätökseen, ja niin käyttäjillä, poliitikoilla kuin viranomaisillakin on tiettyjä vaatimuksia. Kun meidät hyväksytään, se on siis merkki laadusta.
Lisäksi tuulivoiman rakentaminen kasvattaa kotimaassa tuotetun energian osuutta ja vähentää tuontiriippuvuutta. Ota yhteyttä Nina Teirasvuo asiantuntija +358 (0)9 6122 5087 Lähetä sähköpostia
Rakennuksen elinkaari rakentaminen käyttö valmistus purku Vihreässä julkisessa rakentamisessa tulee huomioida rakennuksen koko elinkaaren ympäristövaikutukset ja luoda mahdollisuuksia kiertotaloudelle. Kuva: Teemu Kuusimurto / Keksi Ympäristöystävällisen rakentamisen periaatteita Hankintalaki mahdollistajana.
Sote-aseman rakentaminen alkaa Kuhmossa aikaisintaan 2023. PUUN ROOLI HANKKEESSA Hankkeessa on kehitetty potilashuoneen mallielementti, joka on pääosin puurakenteinen. Kuhmon tulevassa sote-asemassa on tarkoitus käyttää puisia tilaelementtejä. K U S TA N N U S A R V I O 300 000 € HANKEVIDEO: https://vimeo.com/632943379/5de018a571 Potilashuoneen mallielementti.
Pitää olla todella tyytyväinen, että kaikkien vaikeuksien ja selvittelyjen jälkeen rakentaminen on käynnistynyt, toteaa Hankasalmen kunnan rakennuspäällikkö Markku Saikkonen työhuoneessaan Keskustien varrella sijaitsevassa kunnanvirastossa.