Siirry sisältöön

Muut tiedotteet 2024


16.4.2024 9.00

TEM priorisoi toistaiseksi EU:n RRF-tukihakemuksien käsittelyä – suurten demohankkeiden tukikäsittelyä

Työ- ja elinkeinoministeriö priorisoi tukikäsittelyssään toistaiseksi EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen (RRF) energiainvestointeihin liittyvien hakemuksien käsittelyä. Uuden energiateknologian suurten demonstraatiohankkeiden tukikäsittelyä jatketaan myöhemmin tänä vuonna. RRF-tukia koskevat päätökset on tehtävä viimeistään tänä syksynä, ja tuettujen hankkeiden tulee toteutua 30.6.2026 mennessä.

Uuden energiateknologian suurten demohankkeiden vuoden 2023 tukihaku päättyi 15.9.2023. Ministeriöön jätettiin hakukierroksella määräaikaan mennessä 35 uutta investointitukihakemusta. Lisäksi käsittelyssä on edellisiltä hakukierroksilta siirtyneitä hakemuksia. Valtion vuoden 2023 talousarviossa uuden energiateknologian suurille demonstraatiohankkeille varattiin yhteensä 145,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 käyttämätöntä valtuutta voi käyttää vuoden 2024 loppuun asti.

Suuriin uuden energiateknologian demonstraatiohankkeisiin kohdistuu tällä hetkellä merkittävä määrä tiedusteluja ja tapaamispyyntöjä hakijoiden ja muiden toimijoiden suunnalta. Tukijärjestelmiin kohdistuu myös jatkuvia tarkastuksia sekä tietopyyntöjä, jotka kuormittavat tukikäsittelyä.

Edellä mainituista syistä työ- ja elinkeinoministeriö keskeyttää suurten demonstraatiohankkeiden käsittelyn. Myös muutospäätöshakemusten, kuten jatkoaikahakemusten käsittely tulee kestämään normaalia pidempään. Tukihakemuksiin voi kuitenkin jättää täydennyksiä oma-aloitteisesti, jos hakemuksessa esitetyt tiedot vaativat päivittämistä. Suurten demonstraatiohankkeiden käsittelyyn palataan loppuvuodesta sen jälkeen, kun etusijalle asetetut RRF-tukipäätökset saadaan tehtyä.

Päätökset RRF-energiainvestointitukihakemuksista on tehtävä viimeistään syksyllä

Työ- ja elinkeinoministeriön tukikäsittely on ruuhkautunut useista syistä. Keskeisin syy on se, että kansallisen energiatuen rinnalla on käsitelty myös EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen niin sanottuja RRF-energiainvestointitukihakemuksia.

Juuri päättyneeseen REPowerEU-hakuun jätettiin helmikuun loppuun mennessä 62 uutta hakemusta. Lisäksi energiainfrastruktuurihankkeille varattua myöntövaltuutta on vielä merkittävästi käyttämättä ja siten tukikäsittely jatkuu myös kyseisten hankkeiden osalta. Uusi energiainfrastruktuurihankkeita koskeva viimeinen haku aukeaa 15. huhtikuuta.

Energiahankkeiden RRF-tukia koskevat tukipäätökset on tehtävä viimeistään syksyllä, ja tuettujen hankkeiden tulee toteutua 30.6.2026 mennessä. Jos nämä tavoitteet eivät täyty, voi Suomen saanto EU:n elpymis- ja palautumisvälineestä pienentyä. Näistä syistä työ- ja elinkeinoministeriö joutuu nyt priorisoimaan RRF-energiainvestointitukihakemusten käsittelyä.

Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaisia energiainvestointitukia on myönnetty vuosina 2022–2023 yhteensä noin 444 miljoonalla euroa. Rahoitusta on käytettävissä vielä noin 54,5 miljoonaa euroa sekä energiainfrastuktuurihankkeille varattu käyttämätön valtuus.

Lisätiedot:
TEM
teollisuusneuvos Pekka Grönlund
puh. 0295 064 815


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 16.4.2024