A-Ö Hakemisto
Asiasana - "aurinkosähkö"
Luokituksella "aurinkosähkö" tuloksia löytyi: 37 kpl
Kuluttajille on tarjolla muutoksentekijän rooli, kun Suomea viedään entistä energiaomavaraisempaan ja uusiutuvia energialähteitä hyödyntävämpään suuntaan. Lahdessa ja Lappeenrannassa kiinteistökohtaista vertailutietoa vähähiilisistä vaihtoehdoista saa syksyllä avatusta sähköisestä palvelusta.
Valtakunnallinen Aurinkosähköä kotiin -kampanja tutustuttaa suomalaiset aurinkosähkön pientuotantoon, soveltuvuuteen ja kannattavuuteen sekä auttaa hankintaa harkitsevia vertailemaan laitteistoja ja hintatasoa. Kampanjan toteuttavat Motiva ja valtakunnallinen kuluttajien energianeuvonta.
Mökkikausi käynnistyy vauhdilla samalla kun auringonsäteilyn määrä lisääntyy. Auringon tuottamaa hyötyä kannattaa harkita erityisesti, jos harkitsee uuden loma-asunnon rakentamista. Aurinkosähköjärjestelmän edullisuus yllättää usein kuluttajan.
Pienen kokoluokan aurinkosähköinvestointeja on tehty jo monessa kunnassa. Ne kiinnostavat myös yrityksiä, koska aurinkosähkön katsotaan nostavan kiinteistön arvoa ja tuovan imago- ja ympäristöhyötyä.
Energiavirasto järjestää uusiutuvan energian sähkötukien teknologianeutraalin tarjouskilpailun. Sen perusteella sähkön tuottaja hyväksytään preemiojärjestelmään. Tarjouksia voivat tehdä tuulivoiman, aurinkovoiman, biomassan, biokaasun ja aaltovoiman sähkön tuottajat. Tarjousten jättöaika on 15.11.−31.12.2018 ja tarjoukset tulee jättää Energiavirastolle sähköisesti.
Motivan valtakunnallinen Aurinkosähköä kotiin -kampanja on julkaissut 72 aurinkosähkön avaimet käteen -paketin tarjoustiedot kahdessa kokoluokassa. Kampanjatoimitusten hinnat ovat laskeneet viime vuodesta reilulla viidellä prosentilla, mikä tarkoittaa muutamia satoja euroja edullisempaa hankintahintaa omakotitaloille.
Omalla aurinkovoimalalla voi helposti tuottaa puhdasta sähköä kesämökin tarpeisiin. Yhä useampi lomakoti varustellaan ympärivuotiseen asumiseen, jolloin sähköä kuluu kotitalouskoneiden lisäksi mökin lämmitykseen, käyttöveden lämmitykseen, ilmanvaihtoon ja viilennykseen. Uusiutuvan energian käyttö pienentää loma-asumisen ilmastovaikutuksia.
Kuopiossa tehtiin kahdeksassa isohkossa kiinteistökohteessa kevyet energiaselvitykset syksyllä 2018 ja alkuvuonna 2019. Tavoitteena oli löytää parhaimmat keinot energiatehokkuuteen ja täydentää kohteiden pitkän aikavälin kunnossapitosuunnitelmia. Tuloksena saatiin useita energiatehokkuutta parantavia toimia, joiden takaisinmaksuajat jäävät lyhyiksi.
Motivan Aurinkosähköä kotiin -kampanjasivustolla on julkaistu järjestelmiä toimittavien yritysten tarjoukset aurinkosähkön avaimet käteen -toimituksista. Hinnat ovat edelleen laskusuunnassa. Uutuutena sivustolle on laadittu kimppahankintaohjeistus, jonka avulla naapurit voivat yhdistää hankintansa samaan ostoskoriin.
Tänä keväänä rakennustarvikemyymälöissä on käynyt vilske, kun suomalaiset ovat korona-aikana keskittyneet kodin ja mökin kunnostukseen. Jos portilla kolkuttaa kiertävä kotimyyjä, joka tarjoaa remontteja tai aurinkopaneeleita suoramyyntinä, kaupat kannattaa tehdä vasta huolellisen perehtymisen ja harkinta-ajan jälkeen, muistuttaa kuluttajien energianeuvonta.
Aurinkosähköjärjestelmiä pidetään yleisesti hyvin turvallisina, eikä tilastoituja tapaturmia juuri ole. Kaikkiin sähköjärjestelmiin, kuten aurinkosähköjärjestelmiin, liittyy kuitenkin tulipalon riski. Kiinteistön omistajat voivat pienentää tulipalon riskiä ja pidentää aurinkosähköjärjestelmän ikää kiinnittämällä huomiota järjestelmän hankintaan ja ylläpitoon.
Motiva kutsuu aurinkosähköjärjestelmiä avaimet käteen -toimituksena tarjoavia yrityksiä jo neljättä kertaa mukaan valtakunnalliseen Aurinkosähköä kotiin -kampanjaan. Tarjoukset julkaistaan 3.3.2021.
Motivan Aurinkosähköä kotiin -kampanjasivustolla on julkaistu järjestelmiä toimittavien yritysten uudet tarjoukset aurinkosähkön avaimet käteen -toimituksista. Hinnat ovat edelleen laskusuunnassa. Taloyhtiöille on nyt tarjolla vertailutietoa aiempaa suuremmista, yli 20 kWp:n aurinkosähköjärjestelmistä. Ne kiinnostavat etenkin suuria taloyhtiöitä, joille sähköverkkoyhtiö tarjoaa hyvityslaskentapalvelua.
Vuodenvaihteesta sähköverkkoyhtiöt ovat voineet tarjota taloyhtiöille hyvityslaskentapalvelua, jossa aurinkosähköä lasketaan hyödynnettäväksi kiinteistösähkönkulutuksen lisäksi huoneistojen sähkönkulutukseen. Tämä tekee aurinkosähkön kannattavaksi useimmille taloyhtiöille, kunhan paneeleille löytyy hyvä sijoituspaikka.
Suomalaisyritysten lähitulevaisuuden energiainvestoinnit kohdistuvat aurinkosähköön, lämpöpumppuihin sekä hiilineutraaliutta ja kysyntäjoustoa edistäviin ratkaisuihin, selviää Motivan ja Energiaviraston tuoreesta kyselystä. Eniten on kasvanut kiinnostus suurten hukkalämpöä hyödyntävien lämpöpumppujen käyttöön.
Oikein toteutettu ja huollettu aurinkosähköjärjestelmä on turvallinen tapa tuottaa puhdasta energiaa omalta katolta. Kiinteistön tulipalossa aurinkosähköjärjestelmä kuitenkin tuottaa erilaisia riskejä, jotka tulisi huomioida riippumatta palon syttymissyystä.
Aurinkosähköjärjestelmät ovat käytössä ja tuottamassa sähköä vuosikymmeniä. Järjestelmien käytönaikaiseen turvallisuuteen voidaan vaikuttaa suunnittelun ja asennuksen yhteydessä tehtävillä valinnoilla, sekä huolehtimalla seurantatoimenpiteistä.
Miten syntyy päätös aurinkosähköjärjestelmän hankkimisesta omalle katolle? Oliko sinulla vaikeuksia löytää yrityksiä, vertailla järjestelmiä ja tarjouksia tai saada tietoa omaan käyttöön sopivimmasta kokoonpanosta? Kerro kokemuksistasi kyselyssämme, jotta voimme kehittää Aurinkosähköä kotiin -kampanjaa entistä paremmin kotitalouksia ja taloyhtiöitä palvelevaksi.
Motivan viidettä kertaa järjestämä Aurinkosähköä kotiin -kampanja starttaa perjantaina 4. maaliskuuta. Aurinkosähköjärjestelmän avaimet käteen -hinta on viidessä vuodessa laskenut koosta riippuen jopa kaksikymmentä prosenttia, mutta omakotitaloon sopivat pienemmät laitteet ovat viime vuodesta jopa kallistuneet. Komponenttien saatavuusongelmat voivat aiheuttaa nopeitakin hinnanmuutoksia.
Maksuton ja riippumaton energianeuvonta on tärkeä tuki vaihteleviin energiakustannuksiin sopeutuville kotitalouksille. Energiaviraston rahoittamaa neuvontaa on nyt tarjolla kuluttajille, pk-yrityksille ja kunnille vuoteen 2025 saakka. Tunnethan oman maakuntasi energianeuvojan?
Energiaomavaraisuus ja sähkön tuotanto kiinnostavat tällä hetkellä niin paljon, että aurinkosähkömarkkinat ovat ylikuumentuneet. Kun kauppa käy hyvin, markkinoille on tullut myös vastuuttomia myyjiä, joille kepulikonstitkaan eivät ole vieraita. Siksi maltti on nyt valttia aurinkopaneeleita ostettaessa.
Aurinkosähkön pientuotanto kiinnostaa nyt paljon taloyhtiöitä. Motivan suosittu webinaari taloyhtiöille on katsottavissa 3.10. saakka.
Katoille asennetut aurinkosähköjärjestelmät näkyvät myös muiden alojen toimijoiden arjessa, kun paneelit yleistyvät niin pientalojen kuin suurempienkin kiinteistöjen katoilla ja läheisyydessä.
Suomessa teollisen mittaluokan aurinkovoimaloiden yhteenlaskettu teho voi kasvaa nykyisestä 50 megawatista jopa yli 9 500 megawattiin vuoteen 2030 mennessä. Jos kaikki tällä hetkellä suunnitteilla olevat hankkeet toteutuvat, voimaloiden määrä kasvaa nykyisestä 16:sta jopa 120:een vuoden 2030 loppuun mennessä. Tiedot ilmenevät Motivan ja Energiaviraston uudesta Aurinkosähkövoimalat-karttapalvelusta.
Aurinkosähköhankintaa helpottamaan Motiva ylläpitää Aurinkosähköä kotiin -kampanjasivustoa, aurinkosahkoakotiin.fi, josta saa puolueetonta tietoa hankinnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Sivustolla voi myös tarkastella järjestelmiä ja taloyhtiöille aurinkosähköselvityksiä tarjoavia yrityksiä sekä lähettää niille tarjouspyyntöjä.
Teollisen kokoluokan aurinkovoimaloiden rakentamista sääteleviin ohjeistuksiin on tulossa merkittäviä uudistuksia. Näillä ohjataan muun muassa kaavoitusta, luvitusta ja maatieinfran läheisyyteen rakentamista. Myös voimaloiden paloturvallisuusohjeistusta päivitetään. Uudistuksia esitellään hankekehittäjille Motivan seminaarissa toukokuussa.
Luxemburg rahoittaa jälleen muissa EU:n jäsenvaltioissa toteutettavia uusiutuvan energian hankkeita. Rahoitusta on haettavissa yhteensä 52,4 miljoonaa euroa ja se tapahtuu EU:n uusiutuvan energian rahoitusmekanismin (RENEWFM) kautta.