Siirry sisältöön

Ilmastobudjetoinnin toimintamalli Lahden kaupungille

Lahden ilmastobudjetoinnin toimintamalli tuki -hankkeessa kehitettiin ja dokumentointiin toimintamalli Lahden ilmastobudjetin käyttöönottamiseksi sekä koulutettiin henkilöstö ilmastobudjetin sisältöjen koostamiseen.
Kuva Juha-Pekka Huotari, Lahden kaupunki

Sparrasimme ja tuimme kaupungin ilmastobudjetoinnin kehittämisestä vastaavaa tiimiä ilmastobudjetin sisältöjen prosessin selkeyttämisessä, ratkaistavien kysymysten tunnistamisessa sekä toimintamalliin liittyvän tiedonkeruupohjan rakentamisessa.

Näin me sen teimme:
  • Fasilitoimme työstöt ympäristökehityksen tiimin kanssa toimintamallin ja sisältöjen selkeyttämiseksi.
  • Tuimme kehittämistä asiantuntijatuella sekä esimerkeillä muiden kaupunkien ilmastobudjetoinnista sekä ehdotuksilla ilmastobudjetoinnin tiedonkeruunpohjan kehittämiseen.
  • Fasilitoimme sisäiset työstöt ympäristökehityksen ja taloushallinnon kesken ilmastobudjetoinnin prosessin, roolien ja vastuiden selkeyttämiseksi.
  • Toteutimme kaksi koulutusta henkilöstölle ilmastobudjetoinnin toimintamallista, vaiheista ja sisällöistä.
  • Dokumentoimme toimintamallin selkeäksi raportiksi.
  • Projektissa onnistuttiin luomaan yhteistä ymmärrystä ja tahtotilaa kaupunkiorganisaation sisällä ilmastobudjetoinnin kytkemiseksi osaksi vuosisuunnittelun normaaleja prosesseja ja ohjeistuksia.

"Työn tuloksena meillä on valmius ottaa ilmastobudjetointi käyttöön Lahdessa. Ilmastobudjetointi kytkee ilmastotyön tiiviisti taloussuunnittelun vuosikelloon, parantaen sekä tiedolla johtamista että palvelualueiden sitoutumista ilmastotoimiin. Ilmastobudjetointi on tärkeä työkalu matkalla kohti hiilineutraalia kaupunkia." – ympäristökoordinaattori Aino Kulonen, Lahden kaupunki

Asiakas: Lahden kaupunki


Sivua päivitetty viimeksi 8.2.2024