Siirry sisältöön

Vaikuttavuusjohtamisen osaamiskeskus – tavoitteena suurin yhteiskunnallinen hyöty

Miksi?

Monimutkaiset ja kalliit ongelmat, kuten ympäristövaikutukset ja kansansairauksia ehkäisevä toiminta, vaativat uusia perinteiset hallintorajat ylittäviä ratkaisuja

Vaikuttavuusperusteisuus mahdollistaa asetettujen tavoitteiden systemaattisen seurannan. Se auttaa kohdentamaan julkisen sektorin resurssit tehokkaasti ja kustannusvaikuttavasti sekä helpottaa hyväksi havaittujen toimenpiteiden skaalaamista. Vaikuttavuusperusteisuus lisää ohjelmien läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta.

Mitä?

Vaikuttavuusperusteisen toiminnan lisääminen julkishallinnossa

Vaikuttavuusjohtamisen osaamiskeskus on jatkanut Sitrassa ja työ- ja elinkeinoministeriössä tehtyä työtä vaikuttavuusperusteisen rahoittamisen mahdollistamiseksi.

Toiminta siirtyi Motivaan vuonna 2022 ja on jatkunut vuonna 2023 työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella.

Miten?

Eteneminen konkreettisten pilottihankkeiden kautta

Osaamiskeskuksen toiminnan painopisteinä olivat tiedolla johtamisen käytäntöjen sekä innovatiivisten rahoitusmuotojen kehittäminen hyödyntäen konkreettisia pilotteja ja hankkeita.

Toiminnan yhtenä osa-alueena oli vaikuttavuuden johtamisen prosessin kehittäminen, kuvaaminen ja levittäminen. Lisäksi tarkasteltiin vaikuttavuuden johtamisen ekosysteemiä, johon kuuluvat julkisen sektorin toimijat, kuten valtionhallinto, kunnat, hyvinvointialueet, palveluntuottajat ja palvelunkäyttäjät. Ekosysteemin kehittämisessä otettiin huomioon myös kansainvälinen kenttä.

10
vaikuttavuusperusteista pilottihanketta
10 miljoonaa
euroa
tavoitteena lisätä vaikuttavuusperusteisen rahoituksen määrää

Vuosi

2023

www.motiva.fi/vaikuttavuusjohtaminen

Mahdollistaja

työ- ja elinkeinoministeriö


Sivua päivitetty viimeksi 25.4.2024