Siirry sisältöön

Ilmasto-oppimot kunnille ja alueille

Apua ilmastojohtamiseen oppimoilla

Ilmastojohtajat-hankkeessa kehitimme kuntien ilmastojohtamisen oppimo-konseptin, jota hyödynnettiin hankkeen aikana 23 kunnan ilmastojohtamisen kehittämisen tukena.

Hankkeeseen osallistuneet kunnat totesivat erityisen vaikuttavaksi työskentelytavan, jossa koottiin ihmisiä eri puolilta kuntaorganisaatiota keskustelemaan ja arvioimaan kunnan ilmastotyötä ja sen johtamisen osa-alueita. Hankkeeseen osallistuneet kunnat tunnistivat itsearvioinnin ja vertaisoppimisen avulla konkreettisia kehityskohtia ja käynnistivät uudistuksia ilmastotyön johtamisessa.

Oppimon avulla kunta voi tunnistaa, mitä ilmastotyön johtamisen osa-alueita pitäisi vahvistaa, jotta ilmastotyöstä tulisi entistä vaikuttavampaa. Sen avulla kunta voi laatia suunnitelman kehitettävistä toimenpiteistä. Ilmastotyön kokonaiskuvan yhteiskehittäminen innostaa ja motivoi osallistujia, ja voi auttaa selkeyttämään kunkin yksikön sekä työntekijän roolia ilmastotyön kokonaisuudessa.

Oppimoa voi hyödyntää:
  • ilmastotoimien seurannan ja arvioinnin vahvistamiseen
  • toimielinten roolien ja vastuiden kirkastamiseen ja sektorirajat ylittävän yhteistyön kehittämisen tukena
  • paikallisten toimijoiden ilmastotyöhön sitouttamiseen
  • uuden strategiakauden suunnitteluun
Kenelle:
  • Oppimo sopii ilmastotyössä alkuaskelia ottaville sekä jo pidemmällä oleville kunnille. Kokonaisuuden toteuttamiseen voivat osallistua sovitun mukaisesti luottamushenkilöt, päälliköt ja asiantuntijat.
  • Kokonaisuus voidaan räätälöidä kunnan omiin tarpeisiin, joko osaksi hanketta tai erillisenä tilattavana palveluna, ja niissä voidaan esimerkiksi keskittyä tiettyyn ilmastotyön osa-alueeseen, kuten hankinnat, kasvatus, osallisuus tai talous.
  • Oppimo voidaan toteuttaa yhden kunnan sisällä tai useamman kunnan tai alueen yhteistyönä

Oppimossa hyödynnetään hankkeessa hyväksi havaittuja yhteiskehittämisen ja vertaisoppimisen lähestymistapoja.

Oppimoista antaa lisätietoa Motivan johtava asiantuntija Okariina Rauta, okariina.rauta@motiva.fi.

Lue lisää Ilmastojohtajat-hankkeesta lataamalla Ilmastojohtamisen reseptikirja:
Ilmastojohtajat


Sivua päivitetty viimeksi 11.10.2024