Siirry sisältöön

326 hakutulosta

Vastaus: E‐luvun laskennassa, eli silloin kun osoitetaan rakentamismääräysten toteutumista  ja laaditaan energiatodistus, pientalon ilmanvaihdon tehostukselle ei ole annettu  standardikäyttöä. Sitä ei siis oteta E‐luvun laskennassa huomioon. 
Maalämmön osalta uusista pientaloista jo noin puolet valitsi lämmitystavaksi maalämmön, joten lämpösektorilla hajautettua uusiutuvaa energiaa hyödynnetään runsaasti. Hajautetun tuotannon taloudellinen potentiaali määräytyy pitkälti käyttöpaikkojen energiatarpeen perusteella.
Tällaisia ovat esimerkiksi pientalon esivalmistetut korjauselementit ja kerrostalon julkisivun korjausjärjestelmä. Erityisesti korjauskohteessa käytettävän työajan pienentäminen on tärkeä tavoite.
Tilaaja vakuuttui myös NEAPOn pientalojen fiksusta ilmeestä, turvallisuudesta ja ympäristöön sopeutumisesta.
Pientaloihin sovelletaan ainoastaan rakennukseen johtavaa kulkuväylää, sisäänkäyntiä ja ovia koskevia esteettömyysasetuksen määräyksiä. Suositus: A.
Melkein kaksi kolmasosaa kaikista asuinrakennuksista ovat erillisiä pientaloja. Alueella on myös jonkin verran teollisuusrakennuksia, 12 %, ja liikerakennuksia, 6 %. Kuva 4 esittää kiinteistökannan jakautumisen valmistumisvuoden mukaan. 800000 700000 Kerrosala [m2] 600000 500000 400000 300000 200000 100000 0 Valmistumisvuosi Kuva 4.
Kuvassa 3 on esillä ilma-vesi lämpöpumpun tehomitoituspiste pientalossa, jonka tilojen lämmityksen mitoitusteho säävyöhykkeiden I-II mitoitusulkolämpötilassa (-26°C) on 9kW.
Kuvassa 3 on esillä ilma-vesi lämpöpumpun tehomitoituspiste pientalossa, jonka tilojen lämmityksen mitoitusteho säävyöhykkeiden I-II mitoitusulkolämpötilassa (-26°C) on 9kW.
Lue lisää 2.11.2020 YM ja Pirkanmaan ELY-keskus: Valtionavustus sai öljylämmityksen vaihtamista harkinneet liikkeelle – avustusta riittää vielä tuhansille ja lisärahaa esitetty ensi vuoden budjettiin Uutta öljylämmityksen vaihtamiseen kannustavaa avustusta haki ensimmäisen kahden kuukauden aikana yhteensä noin 5 200 pientalon omistajaa.
Hankkeen varsinaisia kohderyhmiä ovat asukkaat, pientalojen omistajat ja taloyhtiöt. Tavoitteena on kehittää pysyvä, ilman hankerahoitusta toimiva seudullisen energiaremonttien ja kestävän asumisen neuvonnan liiketoimintamalli.