15 hakutulosta
Näytä hakutuloksia aihealueittain
Perinteisin puuenergian käyttömuoto on pientalojen ja muiden kiinteistöjen lämmittäminen haloilla tai klapeilla, eli niin sanottu puun pienkäyttö. Puun käyttö kiinteistöjen yksinomaisena lämmitystapana on vuosikymmenten kuluessa vähentynyt merkittävästi, kun kaukolämmön ja sähkölämmityksen osuus on kasvanut, mutta pienkäytön osuus puunkäytöstä on kuitenkin edelleen merkittävä.
Testauksen yhteydessä energiatehokkuuden ammattilainen käy Motivassa kehitetyn mallin mukaisesti systemaattisesti läpi kohteen energiankäytön ja siihen vaikuttavien järjestelmien ja laitteiden nykytilan. Testaustyön lopputuloksena syntyy kohteelle toimenpide-ehdotukset energiankäytön tehostamiseksi sekä energiakustannusten ja CO 2 -päästöjen vähentämiseksi.
Lisäksi katselmoijan on hallittava yleiset energiankäytön tehostamismenetelmät ja -tekniikat, osattava laskea säästötoimenpiteiden energiakulutus- ja kustannusvaikutukset katselmoitavassa kohteessa sekä omattava valmiudet kiinteistöjen ja prosessien LVI-mittauksien toteuttamiseksi.
Palvelurakennukset ovat usein suuria kiinteistöjä, jolloin laitteiston virheellinen toiminta voi jäädä helposti huomaamatta, ja vikatilanne voi aiheuttaa suuriakin kustannuksia kasvaneen energiankäytön myötä.
Lisätietoja ja hakuohjeet: Business Finlandin (businessfinland.fi) energiatuki, energiatuen rahoitusehdot ja asiointipalvelu (businessfinland.fi) 6-2024 Syväselvitystuki Business Finland MIHIN: Energiankäytön tehostamiseksi, uusiutuvan energian käytön osuuden kasvattamiseksi tai yrityksen energiankäytön muuttamiseksi vähähiiliseksi omassa energiankäytössä KENELLE: Energiatehokkuussopimukseen
Lue lisää 18.10.2022 Varmista energiatehokkuus – tarkista taloteknisten järjestelmien toimivuus ja asetukset Nousevat energiahinnat nostavat painetta myös kiinteistöjen energiankäytön tehostamiseen ja energiansäästöön. Toimivan talotekniikan oikealla käytöllä ja säädöillä voidaan rakennuksen energiankäyttöä tehostaa ja saada aikaan säästöjä.
4 0 3 2 1 LIITE 2 2 (3) Selvitettiinkö tarkastelualueen energiatase jaoteltuna sähköntuotantoon, lämmöntuotantoon ja kiinteistöjen lämmitykseen? 4 0 3 2 1 4 0 3 2 1 4 0 3 2 1 Kyllä Ei 0 Analysoitiinko uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämismahdollisuuksia sähkön- ja lämmön tuotannossa sekä kiinteistöjen lämmi- Kyllä tyksessä?
Kiinteistöjen osalta sopivia kohteita voidaan etsiä vielä tämän jälkeenkin. Lisätietoja antaa johtava asiantuntija Jaakko Ketomäki, jaakko.ketomaki@motiva.fi , puh. 050 300 0119. Älyindikaattorin tavoitteet Rakennusten älykkyysindikaattorin ajatuksena on arvioida rakennusten älyvalmiuksia yhtenevän menetelmän avulla.
ESCO ja EPC Oulun kaupunki uusii kiinteistöjen taloteknisiä järjestelmiä ESCO-hankkeilla kumppaninaan Caverion Oulun kaupunki uusii kiinteistöjen taloteknisiä järjestelmiä ESCO-hankkeilla kumppaninaan Caverion Liikelaitos Oulun Tilakeskus valitsi vuonna 2017 Caverionin kumppanikseen kehittämään kiinteistöjen energiatehokkuutta.
Lisätietoja ja hakuohjeet: Business Finlandin (businessfinland.fi) energiatuki, energiatuen rahoitusehdot ja asiointipalvelu (businessfinland.fi) 9-2024 Syväselvitystuki Business Finland MIHIN: Energiankäytön tehostamiseksi, uusiutuvan energian käytön osuuden kasvattamiseksi tai yrityksen energiankäytön muuttamiseksi vähähiiliseksi omassa energiankäytössä KENELLE: Energiatehokkuussopimukseen