Siirry sisältöön

171 hakutulosta

Suurin osa energiankäytöstä on polttoaineita (Kuva 4.10), mutta huomionarvoista on, että vain hyvin pieni osa niistä on tuotettu fossiilisilla polttoaineilla. Kuva 4.10 Metsäteollisuuden erityspiirteitä ja energiankäytön kulutusjakauma.
Haastavien kansainvälisten velvoitteiden toteuttaminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi edellyttää energiankäytön tehostamista kaikilla osaalueilla.
.  Energiankäytön kustannusvaikutus selkeytyi samalla Energiakustannukset ovat merkittäviä lähes kaikissa Ympäristötuotanto-yksikön osaprosesseissa. Sankey-kaaviot havainnollistivat tehokkaasti kaikille projektiryhmäläisille kustannusten syntymisen ja kertymisen vaiheesta toiseen.
älymittarit kuormanohjaukseen 2020 Kiinteistön sisäiset, kiinteistörajat ylittävät tai hajautetut energiayhteisöt 2020-2022 Markkinaehtoiset kulutusjousto- ja sähkön varastointipalvelut 2022 Älykäs kaupunkienergia -selvityksen ehdotukset • • • Energiajärjestelmien integraatio Lämmityksen kulutusjousto Kaksisuuntainen kaukolämpö Smart Energy (Business Finland 2017-2021) • Älykkääseen energiankäyttöön
Suunnittelutyöksi eli TEM:n tuen ulkopuolelle luokitellaan työ, jossa − − − saatetaan ajan tasalle olemassa olevaa dokumentaatiota, jolla ei ole keskeistä merkitystä uusiutuvan energiankäytön lisäämistoimenpiteiden selvittämisen kannalta laaditaan toteutus- tai asennuskuvia tavoitteena on tuottaa muuta ns. tarjouspyyntö-tasoista dokumentaatiota Rajanvetona suunnittelutyöhön voidaan
Lämmitystehon mitoituksessa sisäisiä ja auringon aiheuttamia lämpökuormia ei oteta huomioon. 2.8 Energiankäytön mittaus 2.8.1 Rakennukset varustetaan energiankäytön mittauksella tai mittausvalmiudella siten, että rakennuksen eri energiamuotojen käyttö voidaan helposti selvittää.
Teksti: Motiva Oy viestintäpäällikkö Sirpa Mustonen Energiansäästön palvelussa, josta toisinaan käytetään englanninkielestä lainattua ESCO-lyhennettä (Energy Service Company), ulkopuolinen palvelun tarjoaja toteuttaa energiankäyttöä tehostavat toimenpiteet ja antaa asiakkaalle takuun syntyvästä säästöstä.
Yhtiö on sitoutunut energiatehokkuussopimuksen mukaisesti tehostamaan energiankäyttöään ja edistämään asiakkaiden energiankäytön tehostumista.  Teksti: Sirpa Mustonen Kuvat: Kimmo Haimi Motiva on tuottanut tämän aineiston osana vuosina 2014-2016 toteutettua yhteistyö­ hanketta, jossa tarkasteltiin teollisuuden lämmönsiirron energiatehokkuutta.
Tehokkaalla energiankäytöllä yritykset kokivat saavuttavansa tuotannollisia ja toiminnallisia etuja. Pienentyneet energiakulut parantavat liiketoiminnan tulosta ja yrityksen kilpailukykyä. Energiatehokkuus on myös erottamaton osa yritysvastuuta ja tärkeä keino vähentää toiminnan ilmastovaikutuksia.
Ilman sisältämän typen lämmittäminen vaatii ylimääräistä lämpöenergiaa, mikä lisää polttoaineenkulutusta. energiankäyttöä jopa kymmeniä prosentteja, kun poltossa ei tarvitse lämmittää ilman sisältämää typpeä. Hapen käytöstä aiheutuu investointi- ja käyttökustannuksia, joiden kannattavuus on tarkasteltava tapauskohtaisesti.