Siirry sisältöön

336 hakutulosta

Verryttely tapahtuu laittamalla ensin invertteristä sähköt pois (AC-kytkin) ja sen jälkeen kääntämällä DC-kytkin pois-päälle noin 10 kertaa. Tarkista, että laitteiston dokumentointi on ajantasalla ja kiinteistömerkinnät sekä varoituskyltit paikoillaan.
Suunnitellut investoinnit liittyvät muun muassa sähkön-, vedyn- ja kaukolämmönsiirtoon, aurinko- ja tuulienergiaan, biokaasuun, vetyyn, teollisuusprosessien sähköistämiseen ja energiatehokkuuteen. Hankkeet sijoittuvat eri puolille Suomea. ”Suuri kiinnostus energiainvestointeja kohtaan kertoo kiihtyvästä vihreän siirtymän tahdista teollisuudessa ja energia-alalla.
Samalla ne kilpailevat reaaliaikaisesti siitä, mikä luokka onnistuu tekemään eniten tehtäviä, joiden aiheena ovat sähkö, kierrätys, vesi, ruoka ja liikkuminen. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden luokkien kesken arvotaan palkintoja.
Sähköä tuotetaan yleiseen verkkoon noin 6 GWh/a. Vastaavaa CHP-voimalaitosta ei ole aiemmin toteutettu Suomessa. Hankkeessa uutta teknologiaa edustaa a) leijupetikattilan kuumaöljysovellus, b) ORC-voimala ja c) polttoaineterminaalin kuivauslaitteisto.
Saavutettu sähkön säästö selviää muutostyötä ennen ja jälkeen tehtyjen mittausten perusteella. Vertaa kulutusta vanhassa ja uudessa tilanteessa Nykyisten järjestelmien käytön ja ohjauksen tunteminen on edellytyksenä oikeille investointipäätöksille ja muutostöille.
Joukkoliikenteen ympäristövaikutukset HSL:n järjestämässä joukkoliikenteessä uusiutuvan energian osuus on raideliikenteen vihreän sähkön ansiosta noin 30 prosenttia ja lisäksi lähes 70 % HSL-alueen bussiliikenteestä hoidetaan vähäpäästöisillä EEV- ja Euro6-luokan busseilla.
Avustusta voivat hakea asunto-osakeyhtiöt, joiden lämmitys perustuu sähköön, ja joiden lämmityssähkön kustannuksista vastaa asunto-osakeyhtiö. Avustusta myönnetään myös valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja omistaville yhteisöille. Avustusta voivat hakea myös kiinteistökohtaisilla lämpöpumpuilla lämmitettävät asuntoyhteisöt.
järjestelmien vaatimukset EPBD 2010/31/EU Muut velvoitteet Vapaaehtoinen älyratkaisuvalmiuden indikaattori 16.5.2019 Tiekartta ja taloudelliset mekanismit Indikaattorit ja raportointi Putkitus, latauspiste uudis – ja korjausrakentaminen Latauspisteet olemassa olevat eiasuinrakennukset Automaatiovelvoite Automaatiovelvoite Vaatimuksia aiempien lisäksi myös automaatiolle ja paikallatuotetulle sähkölle
Vaikka ledit kuluttavatkin erittäin vähän sähköä vanhoihin lampputyyppeihin verrattuna, valot kannattaa edelleen sammuttaa, kun huoneessa ei oleskella, Päivi Suur-Uski muistuttaa. Ledivalaisimien polttimon vaihdettavuus ei ole enää oleellista Kiinteitä ledivalaisimia hankittaessa kuluttajia saattaa askarruttaa led-polttimon vaihdettavuus.
Tuella kompensoidaan päästökaupasta sähkön hintaan aiheutuvia välillisiä kustannuksia tietyille energiaa paljon käyttäville toimialoille. Tarkoituksena on turvata teollisuuden kustannuskilpailukykyä ja ehkäistä riskiä hiilivuodolle. Tuki kohdistuu kustannuksiin, joita kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten EU:n ulkopuolisilla kilpailijoilla ei ole.