Siirry sisältöön

144 hakutulosta

Hankkeissa demonstroidaan aurinkosähkön tuotantoa teollisessa kokoluokassa niin, että aurinkosähkövoima integroidaan tuulivoiman tuotantoon ja sähkön varastointiin. Ilmatar Energy Oy:n tuleva voimala on teholtaan 150 megawattia ja Exilion Tuulihankkeet Ky:n voimala 70 megawattia.
Liikenteeseen jaeltujen polttoaineiden ja sähkön kasvihuonekaasuintensiteetin tulisi vähentyä vähintään 14,5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Jos jäsenvaltio päättää valita uusiutuvan energian osuuteen perustuvan mallin, tulee osuus nostaa 29 prosenttiin vuonna 2030.
Tarjolle on tullut myös esimerkiksi älykkäitä ohjausratkaisuja sähkön kulutusjoustoon, eli järjestelmiä, joiden avulla yritys voi ajoittaa sähkönkulutustaan edullisimpaan aikaan. Myös alan palveluntarjoajien määrä on noussut ilahduttavasti ja valinnanvaraa riittää.”
Pienen mittakaavan sarjatuotantona rakennetut modulaariset SMR-laitokset fossiilisia polttoaineiden korvaajina sähkö ja lämmöntuotannossa.
Valvontaviranomaisten riittämättömiä voimavaroja parannetaan ja lupakäsittelyn sähköistä asiointia kehitetään. Tavoitteeksi asetetaan, että etusijalla olevien investointien lupakäsittely kestäisi enimmillään 12 kuukautta. Lisävoimavaroilla turvataan lupakäsittelyn korkeaa laatua sekä se, ettei etusijajärjestely vaikuttaisi olennaisesti muiden hankkeiden käsittelyyn.
Tavaraliikenteeseen sekä lento- ja laivaliikenteeseessä merkittävimpiä päästövähennyksiä voidaan saavuttaa biopolttoaineilla sekä sähköstä ja vedystä valmistetuilla vähäpäästöisillä polttoaineilla. Hillintätoimet edistävät kestävän kehityksen tavoitteita Raportissa painotetaan, että ilmastonmuutoksen hillintätoimet ovat edellytys kestävän kehityksen toteutumiselle.
Hankkeessa kerätään tiedot nykyisistä vedyn, biokaasun ja sähkön jakeluverkoista sekä kootaan maakuntien toimijoiden vaatimukset jakeluverkoille laajemman käyttöönoton mahdollistamiseksi raskaassa liikenteessä. Hankkeessa yhteensovitetaan mm. maankäytöllisiä haasteita ja luvituksen sujuvoittamista uusien lataus- ja jakeluasemien rakentamiseksi.
Suomesta on tulossa sähkön suhteen omavarainen ja tuulivoiman osuus sähköntuotannosta kasvaa kaiken aikaa”, totesi Suomen Tuulivoimayhdistyksen operatiivinen johtaja Heidi Paalatie Motivan Tuulivoima myötä- ja vastatuulessa webinaarissa 18.4.2023.
Viestintäfoorumissa ovat mukana: Bioenergia ry, Energiateollisuus ry (Helen Oy, Kuopion Energia Oy), Lämmitysenergia Yhdistys ry, Nuohousalan Keskusliitto ry, RAKLI ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sisäilmayhdistys ry, Isännöintiliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Kylmäliikkeiden Liitto ry, Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, Suomen LVI-liitto
Pyykin ja astioiden pesu voidaan ajastaa yön vähäisen sähkön käytön ajalle. Se vähentää energiayhtiön kustannuksia ja saattaa vaikuttaa sähkön hinnoitteluun. Praegu saavad isegi tarbijad osta elektrit tunni tariifiga. Autosoojendite juhtimine kella ja välistemperatuuri järgi , elektriautode laadimine kell-juhtimisega odava elektri ajal .