Siirry sisältöön

244 hakutulosta

Tarjolle on tullut myös esimerkiksi älykkäitä ohjausratkaisuja sähkön kulutusjoustoon, eli järjestelmiä, joiden avulla yritys voi ajoittaa sähkönkulutustaan edullisimpaan aikaan. Myös alan palveluntarjoajien määrä on noussut ilahduttavasti ja valinnanvaraa riittää.”
Huomiota myös energiaan, veteen ja kertakäyttöpakkausten muoviin Hävikin vähentämisen lisäksi Compass Groupissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi keittiöiden energian- ja vedenkäyttöön. ”Jaamme henkilökunnalle esimerkiksi top 10 -vinkkejä siitä, miten vaikkapa uunia tai astianpesukonetta voi käyttää tehokkaasti, mutta niin, että sähkön- ja vedenkäyttö minimoidaan.”
Uudet kriteerit sisältävät sähkön sekä lämmön tai jäähdytyksen hankinnan tuotekategoriat. Hankintakriteereillä halutaan kannustaa julkisen sektorin toimijoita hankkimaan fossiilivapaata sähköä sekä uusiutuvilla energialähteillä tuotettua lämpöä tai jäähdytystä.
Rakennuksen laskennallinen ostoenergiankulutus määritellään rakennuksen vakioidulla käytöllä ja sisältää sähköverkosta ostetun sähkön, kaukolämpöverkosta ostetun kaukolämmön, kaukojäähdytysverkosta ostetun kaukojäähdytyksen sekä rakennuksen lämmöntuottolaitteissa poltetut polttoaineet.
Ostoenergiankulutus sisältää rakennuksen kaikkien järjestelmien kuluttaman sähköverkosta ostetun sähkön, kaukolämpöverkosta ostetun kaukolämmön, kaukojäähdytysverkosta ostetun kaukojäähdytyksen sekä rakennuksen lämmöntuottolaitteissa poltetut polttoaineet.
Sähköpostivaihto Ritva Kuusisto Timo Jodatin esitys: ”LAPUAN ALANURMON UUDEN KOULUN AURINKOLÄMPÖJÄRJESTELMÄ (80 M2)”, Esitetty 27.3.2014 Porissa FENNOVOIMA-INVESTOINNIN ARVIOINTI, Pöyry Oyj, Sähkön spot-hinnan kehitys Suomessa. Energiateollisuus ry:n kaukolämpötilastot: http://energia.fi/tilastot/kaukolammon-hinnattyyppitaloissa-eri-paikkakunnilla Markku Tahkokorpi Utuapu Oy [4]
Joissakin autoissa moottorin hukkalämmön lisäksi lämpöä tuotetaan sähkö- tai polttoainekäyttöisellä lisälämmittimellä, mikä lisää energiantarvetta. Pakokaasut Bensiinimoottorin pakokaasut sisältävät hiilidioksidia (CO 2 ), hiilimonoksidia eli häkää (CO), typen oksideja (NO x ), osittain palaneita tai palamattomia hiilivetyjä (HC) ja hiukkasia (PM), kuten nokea.
Tilojen lämmitysjärjestelmä TILOJEN LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ Lähde Lämmöntuottojärjestelmä Suora sähkö havainnointi paikan päällä Lämmönjakojärjestelmä Sähköpatterit havainnointi paikan päällä Taulukko 3. Ilmanvaihtojärjestelmä ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄ Ilmanvaihtojärjestelmä Lähde Painovoimainen ilmanvaihto 6 havainnointi paikan päällä 2.2 Laskentasuureet Taulukko 4.
Hankkeessa kerätään tiedot nykyisistä vedyn, biokaasun ja sähkön jakeluverkoista sekä kootaan maakuntien toimijoiden vaatimukset jakeluverkoille laajemman käyttöönoton mahdollistamiseksi raskaassa liikenteessä. Hankkeessa yhteensovitetaan mm. maankäytöllisiä haasteita ja luvituksen sujuvoittamista uusien lataus- ja jakeluasemien rakentamiseksi.
OSAT KÄYVÄT UUNISSA VÄHINTÄÄN KERRAN Valimolla on käytössä kaikkiaan kuusi maakaasulla ja kolme sähköllä toimivaa uunia. Valtaosaa uuneista käytetään yli tuhannen asteen lämpötiloissa. Vain kahdessa sähköuunissa valukappaleita käsitellään matalimmissa, 300–600 asteen, lämpötiloissa. Uunit ovat pääosin käytössä ympäri vuorokauden, viitenä päivänä viikossa.