Siirry sisältöön

Tiedotteet 2022


13.10.2022 8.00

Suuret asuinrakennukset astetta energiatehokkaammiksi – vinkit kiinteistöammattilaisille

Suurten asuinrakennusten – kerros- ja rivitalojen – energiankulutusta on mahdollista vähentää oikeilla säädöillä ja asetuksilla. Avainasemassa ovat tarpeenmukainen ja oikein säädetty lämmitys, ilmanvaihto, valaistus, vedenkäyttö, jäähdytys ja sähkölämmitykset. Opasta, kannusta ja osallista myös talon asukkaita energiansäästöön.

“Yleisten tilojen lämpötilat on syytä tarkistaa ensimmäisenä – yleensä näissä tiloissa lämpötila on aivan liian korkealla – niitä lämmitetään turhaan. Myös ilmanvaihtoon on hyvä kiinnittää huomiota”, korostaa asiantuntija Minna Tolvanen Motiva Oy:stä.

”Usein esimerkiksi kerrostalon rappukäytävä on paikka, jossa lämpötilaa on varaa laskea ilman, että kenenkään asumismukavuus kärsii”, muistuttaa Suomen Kiinteistöliiton johtava asiantuntija Petri Pylsy.

”Taloyhtiöiden hallituksilla ja isännöitsijöillä on nyt hyvä tilaisuus vaikuttaa energiatehokkuuteen. Tällä helpotetaan tulevan talven energiakriisiä, mutta myös ratkotaan pidemmän aikavälin ongelmia. Ilmastonmuutoksen takia energiansäästö ja päästöjen vähentäminen ovat taloyhtiöiden asialistalla varmasti pitkälle 2030-luvulle. Nyt on hyvä hetki vaikuttaa!”, painottaa viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö Liina Länsiluoto Suomen Isännöintiliitosta.

Vinkit suurten asuinrakennusten energiansäästöön

Lämmitys

Aseta sisälämpötilat tarpeen ja käytön mukaan:
  • Aseta yleisiin tiloihin käytön mukainen lämpötila: autotallit +5°C, varastot +12°C ja porraskäytävät +17°C.
  • Aseta märkätilojen lämpötilat maltillisiksi. Lämpötilan alentaminen voidaan toteuttaa automaation kautta tai paikallisesti termostaateista.
  • Alenna lämmityksen säätökäyrän asetusarvoa aste kerrallaan ja seuraa sisälämpötiloja, hae minimi.

Ilmanvaihto

  • Aseta käyntiajat tilojen todellisten käyttöaikojen mukaan, porrasta käyntiinlähdöt. Varmista aina kuitenkin riittävä ilmanvaihto.
  • Varmista lämmöntalteenottolaitteiden (LTO) toiminta esimerkiksi kaksi kertaa lämmityskauden aikana. Tarkasta myös LTO:n puhtaus, tiiveys ja LTO-nesteen oikea pitoisuus.
  • Aseta sisäänpuhalluslämpötilat oikealle tasolle (max +18°C). Lämmitetään tiloja lämmitysverkolla, ei ilmanvaihdolla. Tarkista myös muut asetukset ja säätöjen toiminta.

Vesi

  • Tarkista lämpimän käyttöveden asetusarvo (+55–58 °C) ja säädön toiminta.

Valaistukset

  • Sammuta kaikki tarpeeton valaistus ja poista turha käyttö aikaohjelmista. Ohjeista tilojen käyttäjiä valaistuksen käytöstä.

Sähkölämmitykset

  • Varmista kattokaivojen, räystäskourujen, luiskalämmitysten, lastauslaiturien, aluelämmitysten, autolämmitystolppien ja saattolämmitysten ohjausten toimivuus ja energiatehokkaat asetusarvot.
  • Mieti saunojen lämmityksen tarve ja lämpötilatasot (+70–80°C) sekä ajasta tarpeenmukaisesti.
Opasta, kannusta ja osallista kiinteistön käyttäjiä – asukkaita sekä tilojen vuokralaisia – energiansäästöön ja ilmoittamaan mahdollisista energiansäästökeinoista.  
 
Talotekniikan viestintäfoorumi
www.astettaalemmas.fi
 
Lisätietoja:
Motiva Oy
asiantuntija Minna Tolvanen
puh. 09 6122 519

Suomen Kiinteistöliitto ry
johtava asiantuntija Petri Pylsy
puh. 09 1667 6225

Suomen Isännöintiliitto ry
viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö Liina Länsiluoto
puh. 040 835 4900



Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin velvoitteiden mukaisesti viestintää eri lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien energiatehokkuuden parantamiseksi tehdään alan toimijoista kootun Talotekniikan viestintäfoorumin kautta. Motiva koordinoi foorumin toimintaa ympäristöministeriön toimeksiannosta. Talotekniikan viestintäfoorumi on valtakunnallisen Astetta alemmas -kampanjan kumppani.


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 3.1.2023