Siirry sisältöön

Tiedotteet 2022


31.3.2022 16.00

Motiva tarjoaa jatkossa asiantuntijuutta julkisten hankintojen vaikuttavuuden edistämiseksi

Julkista sektoria palvellut Vaikuttavuusinvestoimisen osaamiskeskus on toiminut vuodesta 2020 lähtien työ- ja elinkeinoministeriössä. Tarkoituksena on jatkaa työtä julkisen sektorin vaikuttavuusosaamisen kehittämiseksi osana valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan toimintaa huhtikuun alusta alkaen.

Työ- ja elinkeinoministeriö hankkii 1.4.2022 alkaen vaikuttavuuden johtamiseen ja vaikutusten hankintaan liittyviä palveluita valtion kestävän kehityksen yhtiöltä Motivalta. Tulevan toiminnan painopisteeksi nostetaan vaikutusten hankinta ja vaikuttavuuden johtaminen. Tavoitteena on auttaa julkishallinnon toimijoita vaikutusten eli lopputuloksen saavuttamisessa. Tiedon yhdistäminen datavarannoksi ja data-analytiikka ovat keskiössä toiminnan vaikuttavuuden tavoitteiden asettamisessa ja mittaamisessa.

”Motiva toimii jatkossa vahvana julkisen sektorin hankintojen ja vaikuttavuusosaamisen kehittäjänä ja tukee osaltaan vaikuttavuusinvestointeja. Motivassa toiminnalla on synergia ja yhteys Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomaiseen osaamiskeskukseen (KEINO)”, osastopäällikkö Ilona Lundström työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo.

Toiminnan siirtymisen myötä Motivan henkilöstö vahvistuu kahdella asiantuntijalla, jotka siirtyvät työ- ja elinkeinoministeriöstä yhtiön palvelukseen.

”Toivotamme innolla vaikuttavuuden johtamisen osaksi Motivan toimintaa. Kehitämme toiminnasta entistä vaikuttavampaa yhteistyössä Motivan vaikutusten hankinnan sekä ministeriöstä siirtyvien vaikuttavuusinvestoimisen asiantuntijoiden kesken”, sanoo toimitusjohtaja Vesa Silfver Motivasta.

Lisätiedot:
Motiva Oy
johtava asiantuntija Heli Litja
heli.litja@motiva.fi

Motiva Oy
asiantuntija Santtu Hakola
santtu.hakola@motiva.fi
työ- ja elinkeinoministeriö
osastopäällikkö Ilona Lundström
puh. 029 504 7186

Motiva Oy
toimitusjohtaja Vesa Silfver
vesa.silfver@motiva.fi
puh. 040 674 4412


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 24.7.2024