Ympäristömerkintä
Ympäristömerkintä Suomi Oy hallinnoi Suomessa sekä pohjoismaista ympäristömerkkiä Joutsenmerkkiä että EU-ympäristömerkkiä.
Ympäristömerkintä Suomi Oy osallistuu molempien merkkien:
Joutsenmerkki
Joutsenmerkki on vuonna 1989 perustettu Pohjoismaiden virallinen ympäristömerkki. Se myönnetään vain ympäristön kannalta parhaille tuotteille ja palveluille. Valmistaja, maahantuoja tai palveluntarjoaja voi hakea Joutsenmerkkiä sellaiselle tuotteelle tai palvelulle, jolle pohjoismainen ympäristömerkintälautakunta on vahvistanut ympäristömerkintävaatimukset. Kriteerit on laadittu lähes 60 eri tuote- tai palveluryhmälle. Joutsenmerkittyjä tuotteita on Suomessa noin 10 000.
EU-ympäristömerkki
EU-ympäristömerkki perustettiin vuonna 1992. Kuten Joutsenmerkki, sekin voidaan myöntää vain ryhmänsä parhaille tuotteille tai palveluille. Merkinnän piirissä on vajaat 30 tuoteryhmää. Maaliskuussa 2022 erilaisia EU-ympäristömerkittyjä tuotteita ja palveluita oli markkinoilla jo noin 90 000.