Siirry sisältöön

Kestävät julkiset hankinnat

Julkinen sektori hankkii tavaroita ja palveluja vuosittain noin 47 miljardilla eurolla. Määrä on noin 20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkisella sektorilla onkin sekä mahdollisuus että velvollisuus käyttää tätä valtavaa ostovoimaansa viisaasti tekemällä kestäviä ja vaikuttavia hankintoja.

Myös kansallinen hankintalaki (1397/2016) kannustaa ja mahdollistaa ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioon ottamisen tehtäessä julkisia hankintoja.

Tekemällä kestäviä hankintoja rakennamme hyvinvoivaa Suomea ja elinvoimaisia kuntia. Kestävät ja innovatiiviset julkiset hankinnat tulee vakiinnuttaa toimintatavaksi.

Kestävä hankinta kannattaa

Toteuttamalla kestäviä hankintoja voidaan edesauttaa organisaation ympäristö- ja vastuullisuustavoitteiden saavuttamista sekä samalla tuottaa laadukkaita palveluita käyttäjille taloudellisesti fiksuilla toimintatavoilla.

Hankinnassa voidaan soveltaa valintaperusteita tai ehtoja, jotka takaavat esimerkiksi ympäristön kannalta kestävämmät valinnat, edistävät kiertotaloutta, helpottavat heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä tai tukevat ihmisoikeuksien toteutumista.

Voidakseen tehdä vaikuttavia päätöksiä hankinnoissaan, tulee hankintayksiköiden kehittää osaamista ja ymmärrystä siitä, missä hankinnoissa kestävyys kannattaa huomioida ja miten. Tästä osiosta löydät tuoteryhmäkohtaisia hankintaohjeita ja suosituksia, hyviä esimerkkejä sekä vinkkejä kestävien hankintojen toteutukseen.


Sivua päivitetty viimeksi 11.9.2024

Esikatseluversio