Siirry sisältöön

153 hakutulosta

Tapahtuma-aineistot Motivan järjestämien tapahtumien esitysaineistot on koottu oheisille alasivuille aihepiireittäin. Esitysaineistot voi ladata pdf-tiedostoina. Energiatehokkuus Motivan järjestämien energiatehokkuutta käsittelevien tapahtumien esitysaineistot. Hankinnat Hankintoja käsittelevien tapahtumien esitysaineistot.
Tapahtumien tavoitteena on ollut ilmastoviisaan liikkumisen nostaminen. Lisäksi on pyritty kohtaamaan monipuolisesti eri ikäisiä kuntalaisia. – Meillä on ollut tapahtumassa julisteita, tiedotteita ja vastaavia.
Tämän lisäksi lisätään entisestään verkkotapahtumia liikkumisen ympäristökuorman vähentämiseksi. 4.2 Tapahtumat Motiva järjestää vuosittain noin 80 erilaista tapahtumaa. Toimenpiteet koskevat sekä sisäisiä että ulkoisia tapahtumia.
Tapahtuma- ja toimistoassistentti Marjo Savinainen aloitti syyskuussa tapahtuma- ja toimistoassistenttina, vastuualueinaan erityisesti Motivan tapahtumien koordinointi ja toimiston avustavat tehtävät.
KiSun kiertotalouskahvit, tapahtumat ja teemaryhmät kohtauttavat eri alojen toimijoita, jakavat tietoa ja edistävät verkostoitumista ja yhteistyötä. 2 900 KiSun tapahtumiin osallistuneet henkilöt vuonna 2023. 3,7 Yleisarvosana toiminnan onnistumiselle ensimmäisenä vuonna on 3,7/5. Verkkopalvelua pidettiin pääosin onnistuneena, 3,8/5.
Tapahtuma järjestetään Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 28.06.2023 klo 14:00-14:45, osoitteessa Eetunaukion lava, Itäpuisto 4. Tapahtuma SuomiAreenan sivulla >> Palaa otsikoihin
Puurakentamisen alueelliset tilaisuudet Puurakentamisen alueellisia tapahtumia ja webinaareja järjestettiin 2021–2023. Tapahtumien tavoitteena oli jakaa tietoa puurakentamisen hyvistä toimintatavoista ja tukea puurakentamisen kasvua alueella. Tapahtumat järjestettiin yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.
Ympäristöministeriön terveisiä tapahtumaan tulee tuomaan kansliapäällikkö Hannele Pokka . Kiukaita kehittämällä on jo päästy hyviin tuloksiin pienhiukkaspäästöjen vähentämisessä. Itä-Suomen yliopiston dosentti Jarkko Tissari kertoo Kiuas2-hankkeen mittaustuloksista tapahtumassa.
Yhteensä yli 500 henkilöä osallistui tapahtumiin ja monet heistä useamman kerran. Tämä kertoo siitä, että tapahtumat olivat osallistujille hyödyllisiä ja kiinnostavia, mikä näkyi myös positiivisessa palautteessa. Demotorstaiden palautteen keskiarvo oli 4,4/5. Palautteessa kiitosta saivat esitysten sisältö, esittäjien ammattitaito, tiedon hallittava määrä ja tilaisuuden pituus.
Kiinteistöt Kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja rakentamiseen liittyvien tapahtumien esitysaineistot. Ei tapahtumia tällä hetkellä.