Siirry sisältöön

92 hakutulosta

Tämä vertailutaso voi olla nykyisen käytössä olevan ratkaisun energiankäyttö, markkinoilla oleva keskimääräinen tai huonoin sallittu taso, tai ekosuunnitteludirektiiivin määrittämä minimitaso.
. – Kotitaloudet tehostavat energiankäyttöä uudistamalla kodin LVI-teknisiä järjestelmiä, mutta myös parantamalla säätö- ja ohjausjärjestelmien toimintaa sekä lisäeristyksen ja tiivistämisen avulla. Energianeuvoja pystyykin antamaan tietoa erilaisten toimenpiteiden yhteensovittamisesta ja hyödyistä, asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta sanoo.
Hänen mukaansa energiankäyttöä tehostavat ideat tulevat pitkälti tuotantoprosessit perinpohjaisesti tuntevilta omilta työntekijöiltä. Hankkeiden teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa käytetään apuna ulkopuolisia asiantuntijoita.
Jotta tavoitteisiin päästään, on töitä tehtävä kaikilla energiankäytön osa-alueilla. Meidän roolimme vuokranantajana on luoda puitteet energiatehokkuudelle, ja yhdessä asukkaiden kanssa toteutamme niitä”, sanoo M2-kotien asukashallinnon koordinaattori Kaisa Nisula .
Kerrostaloissa passiivisten ja aktiivisten ratkaisuvaihtoehtojen välillä ei ole suuria eroja energiankäytössä. Prosentuaaliset säästöt jäähdytyksessä ovat suuret, mutta absoluuttisesti pienet. Lämmitysenergiankulutukseen vaikutukset eivät olleet merkittäviä. Toimistorakennuksissa kaikilla vaihtoehdoilla voidaan parantaa sisäilman lämpötilatasoa.
19.12.2023 15.00 Kouvolan kaupunki: Jatkuvan katselmuksen mallista lisää tehoa energianhallintaan Kouvolan kaupunki kehittää energiakatselmuksiin uudenlaista toimintamallia, jolla tehostetaan energiankäyttöä ja saadaan kustannussäästöjä. Ensimmäisen vuoden tulokset ovat lupaavia.
Energiankäytön rajoittaminen voi jopa sotia ilmastotavoitteita vastaan, Lintilä arvioi. Komissio esittää myös uutta ilmastopolitiikan työkalua, ns. hiilirajamekanismia, estämään hiilivuotoa EU:sta löyhemmän ilmastopolitiikan maihin. Hiilirajamekanismi koskisi tiettyjä kolmansista maista EU-alueelle saapuvia tuotteita, kuten terästä ja sähköä.
Vuokrataloyhtiöille on Motivassa tuotettu asukaskampanjamateriaali, jonka avulla asukkaita on mahdollista ohjata fiksumpaan energiankäyttöön. Energiatehokkuutta pienemmässä mittakaavassa Pienikin taloyhtiö voi olla energiatehokas.
Motivan valtakunnallinen energianeuvonta opastaa fiksuun energiankäyttöön. Asiantuntija vastaa Facebookissa Asiaa energiasta – Facebook -sivulla kuluttajien kysymyksiin. Palaa otsikoihin
Näistä energiankäytöltään suurin ryhmä on pientalojen pilkekattilat. Neuvonnan ja opastuksen päämääränä on ollut energiatehokkuuden parantaminen lämmitysjärjestelmien kunnossapidolla, hyvälaatuisen polttoaineen käytöllä, varaajaa hyödyntämällä ja aurinkolämmön yhdistämisellä järjestelmään.