Siirry sisältöön

68 hakutulosta

Energiansäästö pääasiassa kaluston tehostumisen myötä oli 7,2 TWh. Kulkutapamuutokset kasvattivat kulutusta 1,5 TWh. Muut tekijät, kuten käyttäytymismuutos tai tavaraliikenteen käyttöasteen heikentyminen, kasvattivat kulutusta 2,3 TWh. Kuva 2. Liikenteen energiankulutuksen muutoksen dekomponointi 2000–2021. Lähde: Odyssee-tietokanta Huom!
Sopimustoiminnalla saavutettavat energiansäästöt tukevat Suomen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Ne helpottavat myös kansallisia tavoitteita uusiutuvan energian käytön lisäämisestä. Energian tehokas käyttö edistää osaltaan Suomen huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta. Samalla se luo vihreää kasvua ja avaa markkinoita puhtaan teknologian ratkaisuille.
Kulutusseuranta ja energiansäästö Sähkön, lämmön ja veden säännöllinen kulutusseuranta on tärkeää kulujen hallinnan ja energiansäästön näkökulmasta. Lisäksi äkilliset, selittämättömät muutokset kulutuksessa ovat merkki siitä, että jokin laite tai tekninen järjestelmä on rikkoutumassa tai väärin säädetty. Vertaile kulutustietoja eri vuosilta ja kuukausilta.
Energiansäästö yli 75 %. Artequa Oy Jämsä Valaistus, Vierailtava Katuvalaistus LED-valaisimilla. Energiansäästö yli 75 %. Katuvalaistus LED-valaisimilla. Energiansäästö yli 75 %. Kyseisen omakotitaloalueen vanhat elohopeahöyrylamppuvalaisimet vaihdettiin kotimaisiin Ecovalo KE30SS LED-valaisimiin.
Talon syyshuolto varmistaa paitsi energiansäästön myös asumisviihtyvyyden.
Lue lisää 11.6.2024 Tokaluokkalaiset oppivat energiansäästöä ja vievät opit mukanaan koteihin Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024. Energiaopetuksen voi aloittaa jo alakoulussa, ja miksei juuri Energiansäästöviikolla. Tokaluokkalaiset voivat opetella energia-asioita Hei, kaikki toimii -materiaalipaketin avulla.
Kodin sähkönkulutusta käsittelevän Luuppi-podcastin toisessa osassa tutkija Tarja Marjomaa TTS Työtehoseurasta, asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta ja viestintäpäällikkö Leila Timonen Motivasta jatkavat keskustelua kodin sähkölaitteista, energiansäästöstä, älykkäistä kodinkoneista ja automaatiosta.
Lämpöpumput pienentävät merkittävästi ympäristökuormitusta Lämpöpumpuilla aikaansaatu energiansäästö vaikuttaa kansallisella tasolla sähkönkulutuksen hiilidioksidipäästöjen ja terveydelle haitallisten pienhiukkaspäästöjen vähenemiseen. Lämpöpumpun hankinta onkin merkittävä ympäristöteko.
Energiatuki Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin yritysten ja yhteisöjen investointi- ja katselmushankkeisiin, jotka edistävät energiansäästöä, energian tuotannon tai käytön tehostamista tai muuten muokkaavat energiajärjestelmää vähähiilisemmäksi pitkällä aikavälillä. Uusiutuvan energian hankkeita on mahdollista tukea vain uuden teknologian osalta.
Strategiassa myös arvioidaan odotettu energiansäästö, päästövähennykset sekä muut vaikutukset.