Siirry sisältöön

101 hakutulosta

Aurinkosähkö vesihuoltolaitoksilla Aurinkosähkö soveltuu erinomaisesti vesihuoltolaitoksille, sillä sähkönkulutus on suurimmillaan valoisaan aikaan. Mitä kannattaa huomioida suunniteltaessa aurinkosähkön hyödyntämistä?
Esimerkiksi poistoilmalämpöpumpulla voidaan vähentää lämmitysenergiankulutusta, mutta koska pumppu kuluttaa sähköä, nousee sähkönkulutus samalla jonkin verran.
Omakotitalo, Helsinki Aurinkoenergiaekspertin sähkölämmitteiseen omakotitaloon (sähkönkulutus 16 000 kWh/v) asennettiin vuonna 2012 nykyasennuksiin nähden pieni aurinkosähköjärjestelmä (1,845 kW p ). Paneelien asennussuunnaksi valittiin itä, katon lappeen suuntaisesti (kallistus 23 astetta), koska lännessä paneeleita varjostivat korkeat puut.
Sähköä kuluu myös esimerkiksi kemikaalien syöttöön, mutta niiden sähkönkulutus on pieni. Talousveden puhdistuksen ja jakelun sähkönkulutukseen vaikuttavat eniten veden siirtoon tarvittavat pumppaukset. Vedenkäsittelyn tarve ja siihen kuluva energia riippuu raakavesilähteestä.
Vuonna 2011 yliopiston sähkönkulutus oli 7 200 MWh. Aurinkovoimala tuottaa vuosittain noin 160 MWh. Järjestelmä toimii myös tutkimus- ja opetuslaboratoriona, jossa selvitetään muun muassa aurinkokennojen verkkoliityntöjen toteutusta ja toimivuutta. Kampusalueelle asennettu aurinkovoimala ja pientuulivoimala ovat osa yliopiston omaa älykästä sähköverkkoa.
Kuvan data: Energialaskennan testivuodet nykyilmastossa – Ilmatieteen laitos Yleisesti ottaen aurinkosähköjärjestelmän hankinta on kannattavinta kohteissa, joissa sähkönkulutus on merkittävää kesäpäivinä. Esimerkiksi kauppakiinteistöissä kylmälaitteet kuluttavat suuria määriä sähköä vuodenajasta riippumatta.
Mitattavia tietoja voivat olla esimerkiksi sisäilman lämpötila, kosteus ja hiilidioksidipitoisuus, valaistustaso sekä lämpöenergian ja laitteiden sähkönkulutus. Antureilla on mahdollista havainnoida myös esimerkiksi läsnäoloa. Mittaustietoja tarkastelemalla voidaan myös arvioida laitteiden ja järjestelmän kuntoa sekä havaita mahdollisia vikatilanteita, kuten vesivuotoja.
Yksittäisten asuntojen sähkönkulutus määritetään asuntokohtaisen mittarin avulla, ja kiinteistön haltija laskuttaa asukkaalta maksua sähköstä ennalta sovitun laskentaperiaatteen mukaisesti. Tasejako Sähköverkon sähkönkulutuksen ja -tuotannon on oltava aina tasapainossa, jotta sähkön laatu pysyy korkealla.
Mitattu sähkönkulutus on vähentynyt yhteensä noin 9 000 kwh vuodesta 2005, jolloin toimenpiteet on aloitettu. aikaohjatut termostaatit. Näin tilat ovat mukavuuslämmöllä vain aamuisin ja iltaisin, jolloin tilat ovat aktiivisessa käytössä. Muina aikoina näiden tilojen lämpötilaa lasketaan useita asteita alemmaksi.