Siirry sisältöön

35 hakutulosta

Yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon tase 9 Sähkötase: + alueen sähkönkulutus - alueen sähköntuotanto = sähkön nettotuonti 3.3. 3.3.1.
Ylijäämäsähkö: Se osa paikallisesti tuotetusta sähköstä, jota ei pystytä itse käyttämään (sähköntuotanto on suurempi kuin sähkönkulutus). W p : Ks. Piikkiwatti.
. – Myös sähkönkulutus on vähentynyt kolmanneksen valaistuksen ja saattolämmitysten automatisoinnin ansiosta, Pentti Saukko kertoo. Neste Hiironen sai energiahankkeeseen valtion energiatukea. Tuki mukaan laskien hankkeen takaisinmaksuajaksi on arvioitu 5,7 vuotta. – Tällä menolla tavoite toteutuu. Kaiken kaikkiaan olemme hankkeeseen erittäin tyytyväisiä.
Todennäköistä on, että sähkönkulutus on näissä pääosin lämmityssähköä joten kulutus kesällä lienee pieni. Kiinteistökannalle, joka ei ole kaupungin omistama, on oletettu, että aurinkosähkön potentiaali on puolet pienempi asuinrakennusten osalta, noin 2.5 %.
Kaupungin Tekniikkakeskuksen Tilapalvelujen valvomohenkilöstö valjastettiin seuraamaan kiinteistöjä viikon aikana erilaisin teemoin (mm. sähkönkulutus, lämpö jne.). Teimme henkilöstölle kyselyn ympäristöystävällisistä työtavoista. Kyselyn tarkoitus oli herätellä työntekijöitä miettimään toimintatapojaan.
Väärinkäytön riskitilanteissa tai latauspisteen ollessa yhteiskäytössä tai sillä on muuten useampi käyttäjä, joiden sähkönkulutus halutaan eritellä kullekin käyttäjälle erikseen, täytyy käyttäjät tunnistaa.
Sähkölämmitteinen omakotitalo (alhaisempi omakäyttöaste) Sähkölämmitteinen omakotitalo (korkeampi omakäyttöaste) Vuotuinen sähkönkulutus [kWh] 16 000 16 000 Sähkön hinta (energia + siirto + verot) [c/kWh] 13 13 Sähkön myyjän ylijäämäsähköenergiasta maksama hinta [c/kWh] 3,5 3,5 Järjestelmän nimellisteho [Wp] 5 000 5 000 Aurinkosähkön vuotuinen tuotanto [kWh] 4 200 4 200 Aurinkosähkön
Sähkönkulutus jakautuu seuraavasti: - Taloussähkö - Lämmitys - lämmin käyttövesi 5200 kWh 10500 kWh 3800 kWh eli 5,2 MWh eli 10,5 MWh eli 3,8 MWh Keskimäärin sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutus jakautuu seuraavasti: - Taloussähkö 28 % - Lämmitys 52 % - Lämmin käyttövesi 20 % 3.1 Lähtötiedot Energiantuotannon ja -käytön nykytilaa arvioitaessa on käytetty lähtötietoina kaupungilta
Koska lämpöpumpun puhaltimien sähkönkulutus sisältyy SPF-lukuun, poistoilmalämpöpumpulla varustetun rakennuksen ilmanvaihtokoneen puhaltimien sähkönkulutusta ei tarvitse ottaa huomioon ilmanvaihtojärjestelmän sähkönkulutusta laskettaessa.
Käytännössä sähkönkulutus on pieni, 0,5–1 kWh/100 km (sähköautolla tyypillisesti 15–20 kWh/100 km). Suomen energiantuotantorakenteella sähköpyörän laskennallinen hiilidioksidipäästökerroin on 1–2 g/km. Sähköpyörien teknisestä kestävyydestä ei vielä ole tutkittua tietoa.