Siirry sisältöön

5 hakutulosta

Kestävä rakentaminen ja erityisesti erilaiset asennukset ovat esillä Sisäilmastoseminaarissa, joka järjestetään 10.3.2020 Helsingissä. BUILD UP Skills -aineistoja ja erityisesti onnistumisen edellytyksiä kestävän rakentamisen asennuksissa on esittelemässä Olli Teriö , joka oli mukana myös alkuperäisen aineiston tuottaneessa työryhmässä.
Ekosysteemin rakentaminen on vasta alkamassa ja kutsummekin avoimesti kiinnostuneita tahoja mukaan kehitystyöhön", Paula Eskola kannustaa. Yhteiskehittämistä osana Sitran yritysohjelmaa Alustan kehitystyö tapahtuu osana Sitran koordinoimaa IHAN-yritysohjelmaa, johon valittiin 22 eri toimialojen yritystä kehittämään toimintaansa reilun datatalouden avulla.
Mahdollinen kohtuuhintaisten omistusasuntojen tukeminen ja osuuskuntamallinen rakentaminen vaativat kuitenkin vielä kunnollista selvittelyä”, Pokka toteaa. Työryhmä linjasi, että valtion asuntorahasto (VAR) tulee säilyttää ympäristöministeriön alaisena valtion talousarvion ulkopuolisena rahastona.
Pakkausteollisuus ja rakentaminen ovat kaksi suurinta muovien käyttäjää Euroopassa ja Suomessa. Pakkaukset kattavat noin 40 prosenttia kaikesta muovien käytöstä.
1