Siirry sisältöön

116 hakutulosta

. – Tarkka tieto omasta kulutuksesta ja kulutuksen vertaaminen vastaavanlaisten kotien kulutukseen on ensimmäinen askel kodin energiankäytön ja energiatehokkuuden arviointiin. Toteutunut lämmitysenergian kulutustieto on aina myös tärkeä suunnittelun lähtötieto, jos mietitään lämmitysjärjestelmän parannuksia tai uudistamista, Suur-Uski kertoo.
Kilpailussa etsittiin ratkaisua, jolla voidaan todistettavasti saada aikaan kustannustehokas ratkaisu rakennuksen energiankäyttöön ja hiilijalanjälkeen.
Lue lisää 19.12.2023 Kouvolan kaupunki: Jatkuvan katselmuksen mallista lisää tehoa energianhallintaan Kouvolan kaupunki kehittää energiakatselmuksiin uudenlaista toimintamallia, jolla tehostetaan energiankäyttöä ja saadaan kustannussäästöjä. Ensimmäisen vuoden tulokset ovat lupaavia.
Lue lisää 9.11.2022 Energiatehokas ja suositusten mukainen lämpötila työpaikoilla Tarve tehostaa energiankäyttöä on saanut tänä syksynä monet yritykset ja kunnat tekemään energiansäästön toimenpiteitä. Sisälämpötilojen lasku työpaikalla on herättänyt myös pohdintaa työntekijöille sopivista lämpötiloista.
Asukkaiden energiankäyttö voi kasvattaa tai pienentää asuinkerrostalon energialaskua noin viidellä prosentilla.
. – Kotitaloudet tehostavat energiankäyttöä uudistamalla kodin LVI-teknisiä järjestelmiä, mutta myös parantamalla säätö- ja ohjausjärjestelmien toimintaa sekä lisäeristyksen ja tiivistämisen avulla. Energianeuvoja pystyykin antamaan tietoa erilaisten toimenpiteiden yhteensovittamisesta ja hyödyistä, asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta sanoo.
Motivan verkkosivuille koottu varautumisaineisto on jaoteltu ennakoiviin toimenpiteisiin, lämmityskaudella toteutettaviin toimiin sekä huolto- ja ylläpitotöihin, jotka auttavat tehostamaan energiankäyttöä. Kesällä koti kuntoon ja energiatehokkaaksi Kesäkuukausien aikana koti kannattaa valmistella talven ja energiansäästön varalle.
Kilpailussa etsittiin innovatiivista ratkaisua, jolla voidaan todistettavasti saada aikaan kustannustehokas ratkaisu rakennuksen energiankäyttöön ja hiilijalanjälkeen tai omavaraisuuden parantamiseen.
Jotta tavoitteisiin päästään, on töitä tehtävä kaikilla energiankäytön osa-alueilla. Meidän roolimme vuokranantajana on luoda puitteet energiatehokkuudelle, ja yhdessä asukkaiden kanssa toteutamme niitä”, sanoo M2-kotien asukashallinnon koordinaattori Kaisa Nisula .
Kerrostaloissa passiivisten ja aktiivisten ratkaisuvaihtoehtojen välillä ei ole suuria eroja energiankäytössä. Prosentuaaliset säästöt jäähdytyksessä ovat suuret, mutta absoluuttisesti pienet. Lämmitysenergiankulutukseen vaikutukset eivät olleet merkittäviä. Toimistorakennuksissa kaikilla vaihtoehdoilla voidaan parantaa sisäilman lämpötilatasoa.