Siirry sisältöön

146 hakutulosta

21.6.2022 9.00 Tilastotietoa energiasta ja energiatehokkuudesta Suomessa Energiavirasto ja valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva ovat uudistaneet Energiankäyttö Suomessa -verkkosivut.
Sen jälkeen tein päivän kestäneen kierroksen yrityksen tiloissa, joissa keskustelin henkilökunnan kanssa ja tein energiankäyttöön liittyviä havaintoja, Vuores kertoo.
HARKKA – harjoitustyö toisen asteen oppilaitoksille HARKKA-harjoitustyön avulla opiskellaan energiaa sekä harjoitustöiden tekemistä ja kerätään samalla tärkeää tietoa energiankäytöstä ja sen muodostumisesta. Opiskelemaan ammattiopistoon Tarvitsemme muutoksen tekijöitä!
Energiatehokkuussopimukset näkyvät painokkaasti myös Suomen valmistelussa olevassa uudessa ilmasto- ja energiastrategiassa, jossa ne ovat mukana yhtenä toimivimpana keinona tehostaa energiankäyttöä Suomessa.
Alan yhteishankkeessa koottiin ja jaettiin tietoa ja kokemuksia toimista ja teknisistä ratkaisuista, jotka auttavat vesilaitoksia entistä fiksummassa ja taloudellisemmassa energiankäytössä. Hankkeen tulokset palvelevat kaikkia Suomen vesihuoltolaitoksia.
Energiankäyttöön ja energiatehokkuuteen liittyviä mittauksia on vesihuoltolaitoksilla vaihtelevasti. Mittarointitekniikan kehitys ja sen pienentyneet kustannukset tekevät entistä laajemman mittaamisen mahdolliseksi ja taloudellisesti kannattavaksi.
Kulutusseuranta mahdollistaa tehokkaan ja tavoitteellisen energiankäytön. Seurannalla saadaan hyödyllistä tietoa esimerkiksi kiinteistön energiankäytön jakaantumisesta, ajallisista vaihteluista ja energian vuotokohdista. Seuranta mahdollistaa poikkeamiin puuttumisen. On tärkeää varmistaa, että kaikki laitteet huolletaan asianmukaisesti ja ajallaan.
Mukana on jo useita satoja suomalaisyrityksiä ja iso joukko kuntia. www.energiatehokkuussopimukset.fi Valtion energiatuki Energiankäyttöä tehostaviin ja uusiutuvan energian käyttöä edistäviin selvityksiin ja investointeihin voit saada energiatukea Business Finlandilta. www.businessfinland.fi/energiatuki Pienemmät energiakulut - parempi tulos Näin paljon voit säästää energiakuluissa
Energiaopetuksen vahvempi linkittäminen opetussuunnitelmiin, opetuksen nivominen läpileikkaavasti eri oppiaineisiin ja arjen energiankäyttöön mainittiin vahvoina kannusteina ja sitouttajina energiaopetuksen toteutuksessa.
Noin puolet yrityksistä teollisuudessa ja energia-alalla uskovat investoivansa myös tuotantoprosessin energiankäytön tehostamiseen. Yli 90 % vastaajista sanoo yrityksen ottavan energiatehokkuuden huomioon aina tai useimmiten korvaus- tai uusinvestointien sekä prosessimuutosten yhteydessä.