Siirry sisältöön

112 hakutulosta

Varmista riittävä ilmanvaihto kosteissa tiloissa, jotta lattia kuivuu päivän aikana. Toimi näin: Pidä ovet ja ikkunat kiinni päivällä. Vedä ikkunoiden eteen verhot tai laske kaihtimet. Sammuta tarpeettomat sähkölaitteet. Vältä esimerkiksi uunin ja sisäsaunan lämmitystä. Avaa ikkuna tarvittaessa vain varjon puolelta. Hyödynnä yön viileyttä tuuletuksessa.
Lämmitysmuutosta suunnitellessa kannattaa samalla tarkastella myös pientalon energiatehokkuuden parantamista. ”Elinkaarikustannuksiltaan taloudellisin ratkaisu voikin löytyä energiatehokkuustoimien ja lämmitysmuutoksen yhdistelmästä, joka parantaa samalla ilmanvaihtoa ja asumisen laatua”, Motivan asiantuntija Teemu Kettunen muistuttaa.
Ohjeet ja oppaat: Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien kuntotutkimus, Suomen LVI-liitto, SuLVI ry.
Kerrostalossa suurin lämpöhäviöiden aiheuttaja on ilmanvaihto, jossa ei ole poistoilman lämmöntalteenottoa sekä ikkunat ja ulkoseinät. Rivitaloissa myös yläpohjan läpi häviää lämpöä lähes yhtä paljon kuin ikkunoiden kautta. Kuva 1. Lämpöenergiatase 1960-1980 -lukujen asuinkerrostaloissa (lähde: Taloyhtiön energiakirja) Kuva 2.
Koneellinen ilmanvaihto on yleistynyt pientaloissa 1980-luvulta alkaen. Tätä vanhemmissa taloissa on yleensä painovoimainen (luonnollinen) ilmanvaihto. Neljän asukkaan esimerkkitalossa ilmanvaihto on koneellinen poisto ja lämmön talteenotto.
Rakennukseen tulee 1,5 kerrosta ja koneellinen ilmanvaihto. Mitä lämmitysmuotoa suosittelisitte? Kallioperän puolesta myös maalämpö on mahdollinen ratkaisu. Vastaus: Rakennuksen koon perusteella maalämpö ei ole välttämättä ole kannattavin ratkaisu, etenkin kun kyseessä on uudistalon rakenteellinen energiatehokkuus eli kulutustaso pieni.
Laajempien energiakatselmusten lisäksi nykyään on tarjolla myös täsmäkatselmuksia. ”Täsmäkatselmuksessa keskitytään vielä tarkemmin johonkin osa-alueeseen, vaikkapa lämmitykseen, ilmanvaihtoon tai uusiutuvan energian käytön mahdollisuuksiin.
Ilmanvaihto 1009/2017 Ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta. Käytäntö: Turvallisinta on pysyttäytyä pääosin siirrettävän kohteen alkuperäisessä ilmanvaihtoratkaisussa. Hirsirakennuksissa se tarkoittaa lähtökohtaisesti painovoimaista ilmanvaihtoa. Märkätiloihin saattaa olla tarpeen toteuttaa tehostettua poistoilmanvaihtoa.
Lämmitystä ja ilmanvaihtoa voidaan ohjata esimerkiksi kellokytkimillä lämpötila-antureilla kosteus- ja hiilidioksidiantureilla liiketunnistimilla auringonvaloa mittaamalla. Tiloissa on tasainen lämpö eikä tunneta vetoa, kun ilmanvaihto on säädetty hyvin.
Lisätietoja: Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry tekninen asiantuntija Matti Orrberg matti.orrberg@sahkoinfo.fi puh. 040 922 0675 www.motiva.fi/talotekniikanviestintafoorumi Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin velvoitteiden mukaisesti viestintää eri lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien energiatehokkuuden parantamiseksi tehdään alan toimijoista kootun Talotekniikan